tiistai 20. tammikuuta 2015

Turhaa pölinää~

Heippa ystävät! <3 

Täytyy myöntää, että minulta alkaa loppumaan jo ideat että mitä voisin blogiini kirjoitella ;;A;; Yh, täytyy kohta alkaa tekemään listaa asioista joista voisin tosiaan postauksia tehdä. ^3^/ Ja tietenkin jos teille lukijat tulee mieleen jotain mistä voisin kirjoitella niin laittakaahan ihmeessä ehdotuksia/ideoita kommentteihin <3 x33 

Oh yeah! <3 Tänään aukeaa tosiaan ilmoittautuminen Tampere Kupliin cosplaykisaan johon aion mennä! Viime vuonna kun jouduin perumaan sen ;;A;; Joten nyt tänä vuonna menen kun on pukukin aika hyvällä mallilla, pitää kyl viel parannella sitä kuten myös proppiakin. <3 Musiikkikin on jo valmiiksi leikattu x33 Miun pari todella rakasta ystävää aikovat kans osallistua kisaan joten voimme kaikki kolme sitten jännitellä koko aamun ennen kisan alkua. <3 uvu 

Pari ihmistä tietääkin jo, että millä puvulla menen kisaamaan, mutta en paljasta siitä sen enempää, joten olkoon se salaisuus! <3 hih :33 Hrrr, kylläpä kädet on jäässä, olen huomannut sen että aika nykyään mulla on aika usein kädet kylmät kuten myös jalat. ;;3;; Vaikka mulla pitäis olla niissä suhtkoht hyvä verenkierto. uvu 

                                                                      

Reiji Sakamaki MakeUp - test
Sain tuossa jonkin aikaa sitten Reiji wiguni <3 Tää on ihana ja päätin saman tien sitten kokeilla meikkiä Reijiin ja tässä olisi tulos. :3 Mielipiteitä? Itse olen ainakin todella tyytyväinen <3 Saatan ehkä ostaa uudet piilarit, mut kyllä nää vanhatkin kelpaisi Reijiin oikein hyvin <3 x3 Ja mullahan on tässä aikaa kivasti, kun vasta Traconiin toteutan tämän hahmon~~ Ja pidän myös isoa Diabolik Lovers cossiryhmää joten saapi tulla sitten moikkaamaan Traconin lauantaina!! <3 :33 uvu 

                                                                     
Neutraalinen meikki x3
                                                                     
Kuroshitsuji juliste eppisesti taustalla :'D
Huomenna on keskiviikko ja Reita tulee takaisin kotiin ;;3;;/ Hän kun on ollu tuttunsa luona helsingissä perjantaista lähtien. uvu Onneksi minullakin oli seuraa viikonloppuna sillä Joni tuli tänne yhdeksi yöksi <3 Oli mahtavaa nähdä häntäkin, kun näimme viimeksi Traconissa ja nyt hän tulee taas käymään mun luona tämän kuun lopulla <3 uvu Ja sen jälkeen ei oo pitkä aika että näemme taas koska Frosti :'D 


Oh god, stressin määräni vaan kasvaa ;_; Peruukin muokkaus on vielä kesken ja säärystimiä en ole vielä edes aloittanutkaan tekemään. -_- Alois cossi on jo valmis ja eilen sain bootsit siihen jotka tilasin eBaystä. <3 Oon ihan lööv niihin ;_; uvu ) 9 cm koroilla varustettu joten olen niiden kanssa 179 cm pitkä xD Ei pituus mua haittaa cossatessa pätkääkään. Ja eikä kukaan oo uskaltanut tulla mulle ulisee asiasta. Hyvä vaan :D 

                                                                            
<3
Värjäsin eilen hiukset, kun ei ollut muutakaan tekemistä :33 Tykkään enemmän kyllä sellasesta shokkipinkistä mutta kyl tämäkin on aika söpö <3 Pääasia että väri on pinkki ^3^/ uvu <3 Pitäis otsahiuksiakin hiukan lyhentää kun mulla kasvaa hiukset niin nopeasti ;__; 


                                                                                 
^u^/
                                                                                  
Vai sopisko mulle paremmin juuri tällänen pastillin pinkki? x3
    Mulla oli siis ton väriseks hiukset ennen eilistä värjäystä. ;33 Näytin aika hattaralta, ja tykkäsin kyllä tuosta väristä mutta halusin sitten laittaa uutta väriä hiuksiin. ^u^/ uvu 


Jos sää sallii niin vois mennä loppuviikosta hiukan photoshoottailee Alois cossiani kun sain siihen nyt kengätkin. <3 Jos vaan tarkenen hetken aikaa tuolla ulkona shortseissa tai sitten laitan sukkahousut niiden alle. c: uvu 

Tajusin muuten että mulla on frostin lisäksi vielä yksi stressin aihe: Hellocon lippu ;_; Pystyn ostaa sen vasta Frostin jälkeen ja varmaan ne on ehtinyt loppumaan siihen mennessä. ;;3;; Jos en helloconiin pääse niin joka tapauksessa menen sitten Helsinkiin shoppailee lolitassa xD Daaw, voisitteko kuvitella??!! Minä lolitassa? :'D Öööh..? Pakko se on nyt kokeilla sitäkin xDD 

Mutta jätän tämän postauksen nyt tähän ja alotan ruoanlaiton keittiössä <3 

Näkyilää + kommentoikaa postausideoita! <3 Arigato! :33

                                                      

torstai 1. tammikuuta 2015

Happy new year 2015

Taas on vuosi vaihtunut! On se kyl kumma kun aika menee niin nopeesti, vaikka on myös niitäkin hetkiä että tuntuu ettei aika liiku mihinkään. >3< uvu Mutta mites teidän uusi vuosi meni? Toivottavasti paremmin kuin mulla, sillä mulla oli paskin uus vuos IKINÄ ;;_;; Jouduin viettää sen ihan yksin, kun Reitakin lähti porukoilleen jokski aikaan ja nyt on todella kova ikävä häntä <3 ;;A;; Tällästä tää on jos rakastaa jotain ihmistä niin paljon ettei pysty olemaan hetkeäkään ilman häntä, nytkin olen vaan itkenyt ja olen ollut erittäin ahdistunut vaikka yritän pysyä positiivisena kun Reita tulee kumminkin takaisin mun luokse <3 Tää on vaan niin vaikeeta.. ;;__;; 

Mut niin, tein uuden vuoden lupauksen, että YRITÄN tänä vuonna sosialisoitua enemmän. Mikä tosin ei ole vahvin puoleni ja olen nyt huomannut sen itsekin. uvu Ja mitä cosplayhin tulee niin tänä vuonna minun pitäisi toteuttaa jopa 5 cossihahmoa. uvu -_- Oh god! Hahmot ovat: Jesse Andersson, Alois Trancy, Reiji Sakamaki, Aoba Seragaki ja uusi versio Cielistä. <3 Voi tulla pieniä muutoksia, sillä kaikki riippuu ihan rahasta. ;;A;;

                                                                         
Kawaii?
Yattaa, sain tässä viimeisen parin päivän aikana pari peruukkia! <3 Toinen on Alois cossiin ja toinen Jesse cossiin. Aiihen cossiin tulevaa peruukkia pitää tosin muokata ja muotoilla aika runsaasti, joten laitan Reitan siihen hommaan kun itse en uskalla saksia peruukkejani ;;A;; Ja Reitahan on muokannut kaikkii mun peruukit, joten luotan hänen taitoihin 100%. <3 uvu Mulla on myös Alois cossi melkein kunnossa, kenkiä vielä odottelen ja piilarit pitäis tilata ennen frostia. >3< Samoin kun Jesse cossia odottelen kotiin kun sitä tarviin myös conissa. unu Pientä paniikkia ilmassa, että ehtiikö tulemaan ajallaan. ;;__;; 

                                                                    
Ole! Alois cossini <3
Testasin myös meikkiä Aloisiin, ja tässä ois tulos <3 :33 Mitä pidätte? Saa antaa myös kritiikkiä! :33 


                                                                            
En tiedä, että onko musta Aloisiksi mutta rakastan ainakin tätä peruukkia<3
Nyt mulla alkaa kova työ myös siihen, että osaan eläytyä Aloisin hahmoon, joka mulle aina todellä tärkeää cossatessani! ;_; Osaan eläytyä Cielin omasta mielestäni todella hyvin sillä se hahmo on mulle hyvi hyvin rakas ja myös ykkös suosikkini kaikista hahmoistani. <3 Eniten mua pelottaa Aloisin cossaamisessa se, että miten osaan kävellä niillä korkkareilla kun muljautan aina nilkkani jopa korottomissa kengissä, ihan tavallsiet lenkkarit kun on jalassa nii nsilti aina muljahtaa nilkka. ;_; *pout* Periaatteessa en saisi edes kävellä koroilla, mutta cossatessa se on vähän pakko jos tarviin lisäpituutta. unu 


Kuten mainitsin äskettäin, niin sain tosiaan Jesse cossiin tulevan peruukin joka on aivan ihana <3 
                                                               
Väriltään sini-vihreä eli oikean sävyinen Jesselle<3
Cossin ja Alois kenkien lisäksi odottelen vielä yhtä peruukkia ja binderiä. Binderiä tulen tarvitsemaan jo frostissa joten toivoin, että sekin tulisi ajallaan ;;A;; En pidä yhtään siitä kun joku coni lähenee vaikka tykkäänkin käydä niissä mutta se stressin määrä on aivan kamala!! ;;;A;;; Vaikuttaa muhun sekä henksiesti että fyysisesti. Tiedätte kans varmaan sen tunteen jos cossaatte? ;;v;; uvu 


Pitäis myös nyt ennen conia tilata crazy factorystä häivekoruja ja läpinäkyvät venytykset korviin. uvu Sen siitä saa kun on rautaa naamassa mutta kun rakastan lävistyksiä ja venytyksiä <3 ;;A;; Etnkin nämä snaket on rakkaus <3 uvu Olen kamala ja cossin sit ihan snakebiteilla jos en ehdi tilaamaan häivekoruja ennen helmikuuta. 8 DD 

Viime vuosi oli tosiaan ihan jees, sain ainakin tutustua paljon uusiin ihmisiin<3 Toivon, että tästä vuodesta tulisi hiukkasen parmpi mitä viime vuodesta. Eniten odotan sitä että ihmiset uskaltaisi tulla puhumaan mulle face to face coneissa kun en mä nyt niin pelottava ole vaikka myönnän olevani aika kusipää. :33 Sillä kun saan melkein jokasen conin jälkeen joltakin viestiä joko facessa tai youtubessa että: "sä olit se upee x cossaaja <3 Mut en uskaltanut tulla puhumaan sulle tai pyytämään kuvaa." Arvostan kyl sitä että mun cosseja kehutaan vaikka en pahemmin tee niitä itse, mutta tulkaa nyt ihmeessä puhumaan mulle kun haluun tutustua uusiin cossaajiin. ;_; 

Tästä vuodesta tulee mulle aika cosplay painotteinen sillä pyrin toteuttamaan kaikki 5 hahmoa tänä vuonna koska ne ovat äärettömän rakkaita mulle. <3 Olen jo miettinyt kaikkiin tämän vuoden coneihin cossitkin valmiiksi :33 Ja conit joihin menen tänä vuonna on: Frostbite, Tampere kuplii, desucon, hypecon ja tracon. Joten näissä coneissa nähdään uusien kujeiden merkeissä! <3 

Ei muuta kuin hyvää alkanutta uutta vuotta 2015 <3 

 

lauantai 20. joulukuuta 2014

Joulu lähestyy

Heippa ihanaiset muwut! <3 

Jestas tätä kauheeta stressiä joulun suhteen! Oonko ainoa joka ressaa aina joulua? ;;A;; Tänään kun olin Reitan kanssa Willassa hieman ruokaostoksilla, niin kyllä minua alkoi kirjaimellisesti vituttaa ahdistuksen lisäksi se ihmismäärä vaikka Willa onkin iso paikka mutta silti! ;;A;; uvu Onneksi emme kauaa olleet siellä, tosin ensi viikon alussa täytyy käydä uudestaan tai sit reippaana herätä aattoaamuna aikaisin käydä kaupassa ennen kuin ne menevät kiinni klo 12 aikaan. >3< uvu 

Eilein tuli postissa iso kasa joulukortteja<3 Piristivät iltaani työpäivän jälkeen kun olin iltavuorossa. uvu Kiitos kaikille niille, ketkä lähettivät minulle kortin!<3<3 uvu Itsekin lähettelin kortteja sukulaisille, perheelle ja muutamille ystävilleni. Kaikille en voi lähettää koska ei riitä aika, sillä tässä on muutakin hommaa vaikka itsekin jäin nyt joulomalle, mutta joudun olee siten valmis että jos töissä tulee akuuttitilanne niin menen sitten sinne tuuraamaan. :33 Onkos jo lahjat hankittu? <3 Itse en osta lahjoja tänä vuonna kun lähetin joulukortteja, paitsi itselleni, parille todella rakkaalle ystävälleni ja Reitalle olen lahjat ostanut. <3 uvu Anteeksi, te muut joille en nyt mitään hanki, sillä mulla on rajoitettu budjetti! uvu Toivon, että ymmärrätte! ;;A;; <3 

                                                                             
Näyttelenpä teille rumaa naamaani x3 Kärsikää! xD
Ai, että rakastan tätä mun hiustenväriä! <3 ;;3;; Kerrankin sellanen unelmaväri hiuksissa josta olen haaveillut viimiset pari vuotta, mutta mulla ei oo aikaisemmin ollut munaa värjätä mutta sain sit pian sen rohkeuden siihen~~ uvu <3 Ja olen saanut positiivista palautetta että tämä väri sopii minulle! <3 Kiitos teille niistä sanoista! :33 


Hohhoijaa, kohta on joulusiivous tehty, Reita viel tuol imuroi ja moppaa keittiön lattian :33 Hiljaa hyvä tulee, viel kun tänne kertyy ihan älyttömästi pölyä ja kissankarvaa koska kaks kissaa viel meidän lisäksi~~ uvu Karvatassuja! <3 Tämä on myös nyt ensimmäinen joulu kun emme laita kuusta ollenkaan, ihan sen takia kun kissat kaataisivat sen. Viime vuonna Sepi kaatoi kuusen nurin, onneksi koristeet eivät menneet rikki!! x33 Laitoin kumminkin jouluvalot olohuoneen ikkunaan, ja joululiinoja pöydille että on edes vähän jouluista tunnelmaa! <3 Ensi viikolla täytyy tosin käydä ostaa tuoksukynttilöitä, etenkin tuikkuja sillä rakastan polttaa kynttilöitä pimeinä aikoina ja etenkin jouluna! <3 :33 Mites te? 

Huomenna pitäisi käydä Keravalla hieman tuttavan luona käyumässä muutamaksi tunniksi, en muista että milloin viimeksi olisin käynyt siellä. Joten nyt on aika käydä! <3 Olen kiltti tyttö ja vien Hyasintin lahjaksi kun niin halvalla sain ostettua sen Willasta, alle neljällä eurolla! <3 uvu Olisin ostanut itselleni kotiin myös mutta en sit viitsinyt koska kissat -_- 





Lyhyesti voisin sanoo, että mun fiilis joulun suhteen on ehkä sellset 40%. Mua vaan alkaa ahdistamaan ja ressaamaan se jatkuvat hössötys joulun aikana eli kaupassa käynnit yms. Joulu on kyl muuten hyvä juhla, mutta itse en niin pahemmin välitä siitä niin paljoa mitä joskus pikku pentuna, silloin olin aina niin kikseissä joulun aikana. uvu Mitä vanhemmaksi tulee niin sitten ne mielipiteet muuttuu asioiden suhteen. Mites teiän fiilis joulun suhteen? :33 Kertokaa toki minulle! <3 Haluan kuulla! :3 <3 uvu 

Eipä tässä nyt sen enempää, seuraavan postauksen teen joulun tai uudenvuoden jälkeen! <3

Ensi vuonna taas uudet kujeet! <3 

TOIVOTAN KAIKILLE LUKIJOILLENI, YSTÄVILLENI, SUKULAISILLE JA PERHEENJÄSENILLE OIKEIN RAUHALLISTA JA IHANAA JOULUA & RÄISKYVÄN VÄRIKÄSTÄ UUTTA VUOTTA 2015 <3<3<3 ;;A;;                                                                            

tiistai 2. joulukuuta 2014

Heippa ystäväni <3 

Ohhoh, nyt eletään jo joulukuuta! <3 uvu Mihin tämä aika on oikein mennyt? ;;v;; Mut anyway, huomenna tulee veronpalautukset tilille niin pääsen tilaamaan taas kaikkea kivaa eBaystä. <3 uvu Sillä pitää tilata yks cossi, takki, kengät, bindereitä, pari peruukkia ja mahdollisesti viel lolitamekko, vaikka ehin sen tilaamaan myöhemminkin. <3 uvu Mutta nuo muut pitää saada ennen seuraavaa conia joka on Frostbite <3 

Cosplay on kallista ;__; Vaikka jokainen harrastus maksaa jonkin verran~~ ^o^ uvu Toivon, että näen nyt tulevassa Frostissa paljon kavereita ;;u;; Itse tosin oon tavallaan conissa pari päivää koska lauantaina pääsen vasta alkuillasta coniin sillä päivä menee Tuusulan kirkossa sillä siskon häät <3 ;u; Olen kyllä onnellinen hänen puolestaan ja osasinkin odottaa että tämä päivä koittaa ja vieläpä ystävänpäivänä <3 :33 Tällä kertaa Frosti tulee olemaan mulle nyt sellainen coni jossa en jokapäivälle pidä eri cossia päällä vaan perjantai ja lauantai menee samassa cossissa ja sunnuntaina on sit eri cossi + ylläri ylläri, pidän taas Kuroshitsujimiittiä <3 ;33 Saapi tulla ottamaan sitten kuvia ja moikkaamaan! <3 uvu Perjantaina pidä Reitan kans myös erittäin pientä miittiä jossa on tällä hetkellä vaan kolme osallistujaa, minä ja Reita mukaanlukien ;_; uvu 

Teille tiedoksi vielä, että tässä ovat Frostbiten cossini: 

PERJANTAI & LAUANTAI: 

                                                           
Jesse Andersson - Yu-Gi-Oh Gx
SUNNUNTAI: 


                                                                        
Alois Trancy - Kuroshitsuji/Black Butler
Noissa cosseissa minut bongaa Frostissa <3 :33 Tulkaa ihmeessä moikkaamaan ja ottamaan kuvia. Ihan rohkeasti vain, en mä nyt niin pelottava ole :33 Sillä saan yhä aina conin jälkeen facebookissa yksäriä siitä kun joku on ihallut mun cossia jossakin conissa mutta ei oo uskaltanut tulla puhumaan tai ottamaan kuvaa. ;;w;; C'mon ihmiset! Itse aina ilahdun siitä kun mulle tulla juttelemaan ja kehutaan hyväksi cossaajaksi yms. <3 Positiiviset kommentit piristävät aina! uvu 


Yh, asiasta toiseen. Pitäisi blondata tämä järkyttävä juurikasvu hiiteen ;__; Onneksi pääsen pian ostamaan vaalennusaineen sitä varten ja tällä viikolla käyn ottamassa mm. toisen huulikorun, uh ah <3 <3 Sit mulla on SNAKEBITET <3 Siitä tulikin mieleen että mun pitää ostaa häivekorut crazy-factorysta ennen conia :DD Samalla voisin tilata lisää venytyksiä. <3 :33 

Olen tässä nyt aika ahkerasti harrastanut kuvanmuokkausta, kun olen ladannut erilaisia muokkausohjelmia kännykkään. <3 :33 Tykkään eniten siitä lumisade muokkauksesta <3 :3 Tässäpä on muutamia muokattuja kuvia: 

Takano Masamune - Sekai Ichi Hatsukoi
                                                             
Aidou Hanabusa (Minä) & Kain Akatsuki (Laura) - Vampire Knight
                                                                    
Madoka? Maybe :33
                                                                              
Ciel (Minä) & Alois (Annika)  - Kuroshitsuji/Black Butler
                                                                                  
Rakastan pinkkiä! <3 ;u;
                                                                                     
Alpakkani Chii <3 ;u; Eikös se ookki söpö? ;;v;;
                                                                                       
Hewwo ^3^/
                                                                                
Up and down bocchan xD
                                                                                     
Joskus mul oli vaaleensiniset hiukset x_x
                                                                                      
Demon Ciel <3
  Siinä oli muutamia kuvia, toivottavasti on siedettäviä xD Yhyyyh, oon niin kikseissä sen toisen lävistyksen suhteen <3 ;u; Loppuviikosta aattelin mennä ottaa sen :33 En ressaa, kun tiedän ettei se satu. uvu 


Nostalgiaa, katselen Reitan kanssa Mulan 2:sta <3 <3 <3 itku ei oo kaukana koska tulee niin lapsuus mieleen ;_; <3 Huomenna olisi taas työpäivä, mutta lyhyt työvuoro eli vaan 4 h jonka jälkeen suuntaan Reitan kanssa kaupungille ostoksille. :33 Täytyy ostaa jouluksi ruokaakin valmiiksi pakkaseen sillä mua ärsyttää ja vituttaa ne ruuhkat kaupoissa vähän ennen joulua ;__; 

Mutta eipä tässä sen enempää, vaan mie keskityn nyt tämän elokuvan katsomiseen :3 <3 Kunpa pääsisi myös pian photoshoottaamaan! ;;A;; <3 <3                                                        

maanantai 17. marraskuuta 2014

Heippa muwwukat! <3 

Hyvää alkavaa viikkoa kaikille! <3 Taas viikonloppu meni kuin taikaiskusta ja uusi arki taas. :33 Itse olin töissä tänään ja kyllä ramasee sillä tuli nukuttua viime yönä liian vähän. Vaikuttaa siltä että mun unirytmi on hieman sekaisin ;;A;; Olin ihan poikki kun pääsin töistä vaikka mulla oli lyhyt työvuoro eli 4 h. >3< uvu 

Lauantaina mulla on Reitan kanssa pieni otaku-miitti <3 Harmitti kun ei ollut kun muutama ihminen meidän lisäksi mutta olihan se parempi kuin ei mitään. :3 <3 Kiitos teille ketkä miitissä olitte! <3 uvu Eniten mua vitutti se, että kovinkaan moni jätti ilmoittamatta että tuleeko vai eikö tule, muutama sentään ilmoitti joten kiitos teille siitä<3 Jotenkin turhautti silloin ja aika paljonkin. ;;w;; Vieläpä kun miitin sivuilla luki että osallistujia 10 mutta paikalle pääsi vaan kolme ja tosiaan suurin osa ei vaivautunut ILMOITTAMAAN mitään! Tämä on tosiaan ainoa asia mikä mua vituttaa suuresti kun järkkään miittejä. ;___; Onko se niin helvetin vaikeaa ilmoittaa joko kyllä tai ei? ;;w;; 

Mut juu, lopetan nyt ragettamisen. -_- Kuvia ei nyt kovin paljoa otettu koska ilma oli hyvin kylmä niin kuvailtiin sitten Willan kauppakeskuksessa! uvu Siellä oli jopa oma selfie-seinä :3 Siinä tuli otettua ainakin kuvia ja ihan hyvin onnistu. <3 Itse siis olin demoni Cielinä miitissä ja Reita oli casual Jaden <3 <3 uvu Ja syötävän söpö sellainen. :33 Ehehhe, ihmiset katseli meitä hieman kieroon koska vieläpä Hyvinkää xDD Kovinkaan moni ei taida tietää että mitä cosplay on. >3< uvu 

Nyt kuvia: 

Kuvaus & Muokkaus: Reita<3
                                                                 
Kuvaus & Muokkaus: Reita<3
                                                                              
Kia, Minä & Erika x3 Kuvaus & Muokkaus: Reita<3
                                                                                
Näytänpä lihavalta :o Kuvaus: Kia x3
                                                                                   
Look at my demon eye -Ciel Kuvaus & Muokkaus: Minä xD
                                                                                   
Ciel Phantomhive (Demon) ~ Kuroshitsuji/Black Butler
                                                                                 
Kuvaus & Muokkaus: Reita<3
Siinä ne kuvat olikin :33 Häiritsi kun jouduin tekee pitkillä housuilla raiskauksen cossiin ;;A;; Mutkun ilma oli niin kylmä, ettenh ois tarkennu cossihousuissa. ;;v;; uvu  Muutenkin pitää parannella tuota cossia eli pitää ommella kokonaan uus paita koska toi nykyinen on hieman tiukan puoleinen etenkin kaula aukon kohdalta kun yrittää saada paitaa päälle. Jää vähän niin kuin korvista kiinni xD Ja kaulukseen mun pitää ommella tukikangas kun nyt tyhmänä jätin sen ompelematta niin sen takia se lörpättää noi ;;A;; uvu 


Hueee, pian tulee myyntii Frostiin liput <3 Itse tosin tilaan itselleni ja Reitalle joulukuun alussa ne koska silloin on enemmän rahaa koska veronpalautukset ah <33 Tilaan myös ens kuussa kengät Aloisin cossiin + sitten Jesse cossin sillä tarviin Frostiin mennessä ne niin on hyvä laittaa nyt ens kuussa tilaukseen :33 uvu Aloisille tilaan peruukin ja piilarit varmaa vähän myöhemmin. Hyvissä ajoin kuitenkin että ennen Frostia ehtii tulemaan :3 <3 Pitäis ihan kunnon binderikin viel tilata ja Reitalle Jaden cossiin se punainen takki <3 

Yh, kyllä ärsyttää katsoa peilistä tätä karseeta juurikasvua hiuksissa ;__; Ens kuussa tosin pääsen vasta blondaamaan juurikasvun ja sitten laitan uuden pinkin värin sillä tämä vanha on hieman kulahtanut. >3< Onneksi tilasin itselleni varastoon Cyberista shokkivärejä. :33 

Kohta puoliin sitten lähettelemään joulukortteja ja ostamaan muutamille ihmisille joululahjat <3 :3 Vaikka itse inhoon lahjojen ostamista koska en yksinkertaisesti tiedä että mitä ostan enkä viitsi kysyä ihmiseltä kelle ostan että mitä se haluu lahjaksi koska sen jälkeen se ei ois enään lahja ;__; Siskollekin pitäisi keksiä häälahja. ;__; Oh god! -_-

Mutta eipä täs tämän enempää, Joten hyvää yötä teille <3 (vaikka en mene viel vähään aikaan nukkumaan xDD )                                                                 

torstai 6. marraskuuta 2014

Elossa ollaan! >:3

Eikäää! ;__; Näyttää siltä että talvi on tullut, sillä täällä on koko päivän satanut tauotta lunta. ;;A;; Ihan kamala keli, kun tuulee samalla ja pyryttää. Hyi! Vihaan talvea, mtu yks hyvä puoli talves on että silloin ei ole itikoita! <3 <3 Mutta vaihan nyt vaan aihetta, eli mulle ei kuulu mitään erityistä, sillä olen ollut vaan kotona ja töissä. Huomenna pitäisi mennä töissä käymään koska palaveri vaikka mul on vapaa päivä huomen mutta saan kumminkin siit sen tunti palkan. <3 <3 x3 

Sain tuossa vähä aika sitten cybershopista tilaamani legginsit ja uudet ripset <3 Ne on nyt mulle rakkaus <3 <3 Näit uusii ripsii oon pitänyt lähes päivittäin sillä mulla on jotenkin alaston olo jos en laita niit koska mun omat ripset on niin paskas kunnos että ne ihan katkeilee! D: 

                                                                  
Pulloposket <3
 

                                                                     


Tänään testasin vähän kännykän muokkausohjelmia koska oli tylsää ja tässä on lopputulokset muutamiin kuviin. x3 Mua vaan vituttaa se, että toisen silmän pitää sojottaa päinvastaiseen suuntaan koska karsastus. Pitäis sekin hoitaa kuntoon, mutta en ole saanut vielä mitään aikaiseksi että varaisin ajan silmälääkärille. ;;A;; uvu 

Hattarapää<3
                                                               
My cute alpaca <3 ;w;
Ai miten niin rakastan pinkkiä väriä? :DD Mut juu, en oo kovinkaan hyvä muokkaamaan kuvia koska vasta harjoittelen. Noista kuvista en muokannut muuta kuin tuota kasvojeni ihoa. x3 Pitäis taas koht värjätä tää kamala juurikasvu pois. ;__; 


                                                          
Kawaii? ;3
Mehh, yritin myös hiukan söpöillä <3 ;3 Vaikka se oo oikein mun juttu, Reita sitten muokkasi tän kuvan näin hienosti <3 Kiitos sinulle siitä rakas <3 <3 ;;A;; Toi pipo on myös aikoinaan ostettu cyberista. Harmi vaan kun se on niin iso mun päähän että joudun ekana tupeeramaan hiukset ennen kuin laitan sen päähäni ettei vaan valahda silmilleni ;_; Mulla kun on niin älyttömän pieni pää. uvu 


Maww, oon tehnyt vihdoin tälläsen ison päätöksen että aion pitää jossakin vaiheessa pienen tauon cossaamisesta ja säästän rahaa järkkäriin. >3< uvu Oon monta vuotta halunnut sellasen ja nyt aion tosiaan tehdä sen eteen jotain että saan sen joskus! <3 Pitäis muutenkin säästää rahaa sillei nettä saisin eBaystä ostettua aitoja hiustenpidennyksiä jotka värjään sitten pinkiksi. <3 uvu Niin näyttäis ehkä kampauskin vähän paremmalta ja scenemäisemmältä kuin ilman pidennyksiä. ;;v;; <3 

Jestas, kun tätä rahanmenoa on koko ajan, pitäis siskollekin ja sen miehelle keksii joku hyvä häälahja koska he avioituvat ystävänpäivänä ja tietenkin just conin aikaan! ;;A;; Ei voi mitään, pääsenhän mä frostiin sillon perjantaina ja sunnuntaina <3 >3< Toivon vaan, että Reita pärjää silloin lauantaina conissa ilman mua D: 

Mua vaan ressaa se että ehtiikö mun Jesse cossi tulemaan ennen conia kun laitan sen nyt ens kuussa tlaukseen ;__; Samoin kun mun pitää ennen conia tilata peruukki, piilarit, sormus ja kenkulit Alois Trancy cossiini jossa olen sitten frostin sunnuntaina <3 uvu Mitäköhän siitäkin tulee koska osaan olla vaan cielin hahmossa enkä aloisin. Aion kumminkin kokeilla! <3 >//u/< 

Mutta ei muuta kuin mukavaa loppuviikkoa ja seuraavaa postausta odotellessa! <3 uvu                                                                            

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Turhaa pälätystä

Heippa taas! 

Joo, elikkäs kuten lupasin, teen uuden postauksen! Halloween tuli ja meni<3 Oli kyllä mukavaa, vaikka kotosalla olin rakkaani kanssa :3 uvu Perjantaina kävimme photoshoottaamassa, rakas toi mi kuvaajana sillä hän oli muutenkin casual Jadenia eikä halunnut että hänestä otettaisiin kuvia. uvu Itse taas olin demoni Cielinä. <3 Yllätys, yllätys että vedin Ciel cossin päälleni ;33 uvu 

Sää oli kyllä shoottauksen aikana hyvin kylmä, että jouduin taas pitkissä housuissa shoottaamaan. Shootatessa meillä molemmilla oli ainakin näpit ihan jäässä tai no kuvaajalla oli lähes tunnottomat. ;___; uvu Kerrankin olin aika hyvin tyytyväinen shoottikuviin vaikka niitä ei paljoa sitten loppujen lopuksi otettu. 

                                                           
 
                                                                  
Rakastan tätä kuvaa! <3 ;_;
                                                     

 
                                                                            
 
                                                                      
 
                                                                  
Rakastan myös tätä kuvaa <3 ;;v;;
                                                                    

 
                                                                         
 
                                                                   
 
Siinä oli kaikki ne shoottikuvat jotka Reitan kanssa otettiin perjantaina. :33 Jotenkin toi maisema sopi niihin täydellisesti! <3 ;__; Hueeeeh, about 2 viikkoo ja sitten otaku miitti, jossa olen järjestäjänä Reitan kanssa~~ <3 uvu Tulee olee varmaan aika eeppistä tai sitten hyvin tylsää! :DD 

Ajatella että nyt on jo marraskuu meneillä! Ei oo enään montaa kuukautta kun taas vuosi vaihtuu ja kaikki kallistuu. Esim. junaliput. Mut juu, eli tiivistettynä tähän loppuun vielä että mun Halloween meni omalta osaltani ihan saatanan hyvin!! <3 :33 

Ja huomenna alkaa taas arki eli tietää töitä, jospa ensi viikolla tulisi jo se tilaamani Jesse peruukkikin! <3 Minäpä häivyn tästä jatkamaan leffan katselua joten heippa muwut!! <3 <3 :33