tiistai 20. lokakuuta 2015

Halloween lähestyy + kuulumisia

Heippa taas!

Nyt löysin taas aikaa kirjoitela blogia. :3 Viime aikoina olen ollut hyvin kiireinen töiden takia + väsymystä on ollut päällä. Kaiketin tämä syksy saa minulle aikaan kunnon väsymyksen, tai sitten tämä johtuu pelkästä anemiasta josta olen kärsinyt jo pitkän aikaan. -.- Elämääni ei kuullu juurikaan mitään uutta, eli se on ihan tätä perushuttua: Töitä, lepoa, töitä.. 

Viime torstaina kävin kissojen kanssa eläinlääkärissä, Soratalta leikattiin pallit pois ja Sepille uusittiin kortisonilääkitys astmaan. Käy ihan sääliksi kun joudun katselemään tuota pienempää joka joutuu pitää kauluria ainakin tämän viikon loppuun asti. ;;;;; Voi mamman lutumutua <3 Sepin osalta minua välillä huolestuttaa se, kun tämä saa astmakohtauksen ja alkaa köhimään. Myös hengittäminen on hänelle silloin vaikeaa. Onneksi kuitenkin lääkitys auttaa. 

Kävin ottaa samana päivänä myös pari uutta lävistystä!! <3 Labretin ja kulmalävärin. <3 Rakastan kaikkia mun lävistyksiä, joita tällä hetkellä omistan. Enkä kadu niiden ottoa!! <3 <3 <3 :3 Muutenkin mietin huolella, että otanko jonkun tietyn lävistyksen vai en. Tosin edelleen mua harmittaa industrialin kannalta kun se kasvoi ulos ja jouduin ottaa korun kokonaan pois. ;_; Jossakin vaiheessa aion kuitenkin ottaa sen uudelleen, vaikka uloskasvaminen on todella suuri. Harvalla paranee industrial täysin. Seuraavaksi aionkin ottaa kielilävistyksen ja septumin :3 <3 Eniten mua pelottaa kielilävistyksen suhteen se kipu, joka tulee lävistämisen jälkeen ja kieli turpoaa. Sitten sössötän ainakin seuraavat kaksi viikkoa  ja en syö kiinteää ruokaa. 

Oh god, Halloweenkin lähestyy!! <3 Yksi minun suosikki pyhistä <3 Minulla ei ole hajuakaan, että miksi pukeudun tänä vuonna. Viime vuona olin demoni Cielinä. :3 Ja Halloween lauantaina olen töissä, mutta sunnuntaina varmaan photoshoottaan Yuun kanssa. <3 Ehkä Viewfinder cosseissa. Dunno. Varmaan aion myös tehdä Halloween aiheisen vlogin. Joko yksin tai Yuun kanssa. 

Värjäsin muuten tuossa vähän aikaan sitten hiukset, otsiksessa oli ihan järkyttävä juurikasvu. Se sai näyttämään hiukseni likaisilta ;_; Olen ihan rakastunut näihin sini-musta hiuksiin <3 <3 Sopii niin täydellisesti yhteen. :3 <3 

Otsahiuksia pitäisi joku päivä lyhentää :3

Mehh.
 

 Huh, kyläpä väsyttää. Voisin painua nukkumaan kun olen ensin leffan katsonut loppuun. :3 Nykyään mulla unirytmi sellainen kuin pitääkin. Ennen nukahdin pahimmassa tapauksessa 2-3 aikaan yöllä, nykyään nukahdan jos yheksän jälkeen. Hyvä vaan xD Huomaa, että ketä on ollu vähän väsynyt. Torstaina kun mul on vapaa päivä, niin taidan nukkua ainakin puoleen päivään asti. Rakastan nukkumista <3 En kuitenkaan pysty nukkua kun maksimissaan 12 tuntia. Ellen sitten ole krapulassa :"DD 

Mutta minäpä menen tästä pesemään nassuni ja keskityn leffan katseluun. Hyvää yötä muwut!! <3 :3 

lauantai 3. lokakuuta 2015

Kuulumisia pitkästä aikaa

Täällä taas, pitkästä aikaa! Enpä ole taaskaan kovin aktiivisesti ehtinyt kirjoittamaan blogia, sillä olen ollut töissä aika paljon. Ja töiden jälkeen en ole jaksanut muuta ajatella kuin nukkumista ;_; uvu Mutta elossa olen kuitenkin, ei tarvitse heti pelästyä jos minusta ei kuulu vähään aikaan mitään. xDD 

Hyi, syksy on sitten tullut. Aamuisin on jo niin kylmä, että olen joutunut laittamaan nahkatakin päälle kun olen töihin tallustellut. ;^; Jostakin kumman syystä tykkään syksystä, vaikka en kylmistä säistä pidä yhtään. Hieman on ollut stressiä ilmassa, sain tietää että multa saattaa loppua työt vuoden lopussa. -.- Sain kuitenkin työkkärin kautta työtarjouksen ABC huoltoasemalle liikenneasema työntekijäksi. En tiedä vielä, että miten minun tulisi suhtautua asiaan. Mutta ei mulla ole varaakaan jäädä työtömäksi kun asun omassa kämpässä yms. 

Tässä on ollut nyt paljon asioita mietittävänä. Tuntuu siltä, että koko pää räjähtää!! ;_; Olen vakavasti tässä myös harkinnut aloittavani iltaopiskelut työn ohella. Eniten kiinnostaa media-assistentti ja lähihoitaja alat. Ensi viikolla täytyykin käydä tiedustelemassa Hyriasta. :3 Toivon kovasti, että pääsen iltaopiskelemaan jotakin alaa. Ikävä myöntää, mutta olen ikävöinnyt opiskelua jo jonkin aikaa. Jos mulla olisi vaan varaa, niin hakisin ihan täyspäiväseksi opiskelijaksi mutta nyt on elämäntilanne sellanen että ei pyge. En mä pelkillä kelan pienillä tuilla eläisi ja elättäisi vielä kahta kissaa. ;_; 

Olette varmaan huomanneet facebookissa ja instangramissa, että hiusten värini on kokonaan muuttunut <3 :3 Rakastan hiusteni väriä ihan sikana, vaikka eivät ole enään pinkit. :3 Halusin osittain palata mustaan väriin. Reilut kolme uotta sitten, mulahan oli koko mustat hiukset. <3 :3 

                                                              
Kyllä, piilolinssit silmissä <3

 Sini-mustat hiukset nykyään <3 Otsahiusten väri tulee kyllä muuttumaan jossakin vaiheessa. Sitten kun olen ostanut uuden suoravärin ja vaalentanut otsiksen. Toivon vaan, että mun otsis ei räjähdä, sillä vaaennusaine on aikamoista myrkyä. ;_;
Söpöilin <3 :3
Olen tykästynyt tuohon kaulapantaa joka on sattumoisin Yuun. Ostin sen hännelle Cyberista kun olimme vähä aika sitten Helsingissä shoppailemassa. <3 :33 Aion itse hankkia kans Cyberista jonkun kivan kaulapannan. Tosin hiukan erillaisen mitä Yuun panta on. 
Otsahiusten väri tulee muuttumaan jossakin vaiheessa.
Oh god, joulukuussa ADAMS esiintyy Helsingin Gloriassa ;//u/; <3 Tarkoitus olisi mennä sinne Yuun kanssa. PItäisi liput ostaa heti kun on ylimääräistä rahnaa. ;_; Erran jo jouduin jättämään keikan välii, toivottavasti nyt en joudu toistamiseen jättämään. Liian ihana bändi kyseessä <3 ;_; Sulan!! <3 <3 uvu 

Onko normaalia että yhtäkkiä iskee kova lävistyskuume? ;_; Itselläni on harkinnassa hankkia ainakin kieli ja septum läväri <3 Ehkä otan myös kulmaan. Myös pari tatuointia aion aikanaan hankkia <3 Niistä olenkin kuvat laittaut instagramiin aikoja sitten :33 uvu 

Eipä mulla tässä muuta, hyvää viikonloppua <3 Bocchan painuu nyt nukkumaan! Oyasumi minna-san!! <3 <3 Seuraavaa postausta odotellessa. :33 

torstai 10. syyskuuta 2015

Tracon X tuli ja meni ja flunssa iski.

Heips, 

Nyt sitä ollaan ihan kamalassa flunssassa ;_; Aina mulle käy näin, varsinkin Traconin jälkeen jossa oli ihan hirveästi ihmisiä ja jotkut varmasti flunssassa ja sitten se tarttui minuun. Huoh.. nyt olen saikulla ja lauantaina joudun varmaan menemään uudestaan päivystykseen jos olo on sellainen, että en voi aamuvuoroon mennä töihin. ;;; Tänään kävin jo toisen kerran päivystyksessä hakemassa lisää saikkua ja kyllä vitutti odottaa siel se elkein kaks tuntii ja täs olotilas se on yhtä helvettiä. uvu 

Toivon, että tää tauti lähtis pian pois, mut tuskin. Mulle ei kun nouse millään kuumetta joka tappais pöpöt elimistöstä. ;_; Sitten kärsin inhottavasta nuhasta ja yskästä monta viikkoa. Täytyy nyt vaan lepäillä, itse en kylläkään pysty olla kauaa tekemättä mitään joten olen nyt vaan aikani kuluksi lukenut yaoita ja katsellut leffoja. 

MUt niin, Tracon meni muuten tosi kivasti vaikka sainkin flunssan. Näin paljon hyviä ystäviä <3 :3 Ja olen todella iloinen siitä, että jotkut uskalsivat tulla moikkaamaan ja halaamaan mua!! <3 Lauantaina cossasin Reiji Sakamakia, Diabolik loversista ja ystäväni oli Yui Komori. <3 Saimme hienoja yhteis sekä yksittäiskuvia. :3 Yuu cossasi koko viikonlopun casual Kurokoa, Kuroko no basketista <3 :3 Ja itse uhrauduin jossakin vaiheessa cossaamaan hänelle Kiseä. Yh.. tuun niin raiskaa sen hahmon! ;_; 

                                                                              
Photography: Yuu Nakamura


Photography: Yuu Nakamura

Photography: Siiry Heiskanen

Photography: Siiry Heiskanen

Photography: Siiry Heiskanen

Photography: Yuu Nakamura

Photography: Yuu Nakamura
Rakastan tuota Reiji cossiani <3 ;__; Mahdollisesti frostissa cossaan toisena päivänä Reijiä :3 Mutta sitten olisi kiva paricossata jonkun kanssa samasta sarjasta <3 uvu Meh, sunnuntaina cossasin sitten Cieliä Aloisin vaatteilla ja ne bootsit kirjaimellisesti tappoi mun jalkoja. En voinut pitää niitä kuin photoshootin aikana. Kengät kun aina sattui päkiöihin. >w< 

                                                                 
Photography: Yuu Nakamura


Photography: Yuu Nakamura
Onneksi mulla oli maailman paras kuvaaja, joka sai otettua minusta aika siedettäviä shoottikuvia <3 :3 Kiitos Yuu!! <3 ;;;; En ole ennen nähnyt missään conissa Cieliä tällä vaatetuksella, joten päätin nyt sitten cossata tätä. En tuntenut itseäni liian massaksi, vaikka kyllä sain ihan kamalia alemmuskomplekseja muista Ciel cossaajista conissa. ;_; Hävetkää te täydelliset cossaajat!! Saatana. ;_; Anyway, haluan kovasti lukea juuri nyt yaoita, mutta en tiedä että mitä sarjaa. Olen lukenut kaiki parhaimmat sarjat sivustolta josta aina mangaa lueskelen. Maww. 

Oh yeah, pian saan hankittua kulmalävärin ja värjään hiukset ihan kokonaa uusiks uudella värillä, tai hiuksistani tulee kaksi väriset <3 ;_; I can't wait <3 Harmittaa yhä kun jouduin ottaa eilen industrialin kokonaan pois vasemmasta korvasta ;_; Se oli tulehtunut ja kasvanut ulos joten ei ollut muuta vaihtoehtoa. R.I.P Industrial <3 ;_; Lävistys ehti olla mulla reilut 2 kk kunnes päätti tosiaan kasvaa ulos ja tulehtua. Fuck. :< Päätin, että en ota korviini enää yhtäkään lävistystä vaan pidän pelkästään nämä venytykset. Lisäksi, mulla on niin paha nikkeliallergia, että en voi edes hopeisia tai kultaisia koruja pitää korvissa. ;;; 

Yh, inhottavaa niistellä koko ajan, olo on niin tukkoinen kun olla ja voi. ;_; Kiitos flunssa </3 Mäkin sua. ;_; Mut niin, häivyn tästä nyt lukemaan yaoita, joten hyvää yötä ja seuraavaa postausta odotellessa. <3 

Oyasumi <3  

sunnuntai 30. elokuuta 2015

Turhempaakin pölinää

Jeps, jeps. Kohta taas tämäkin viikonloppu on ohi ja alkaa taas uusi arki. Kovasti nyt odottelen viikonloppua, koska Tracon <3 Joka sattuu olemaan mulle jo neljäs :3 uvu Ottaa vaan päähän, kun conii ntulee muutama kusipää, joiden naamoja en todellakaan haluaisi nähä sillä alkaa vaan vituttamaan. Täytyy vaan varata riittävästi tupakkaa viikonlopulle johon voin purkaa aina vitutuksen. -.- 

Kova lävistyskuume vaan kasvaa ja aion hankkia myös pari tatuointia joista olen kuviakin laittanut instaani. >3< uvu Tälä hetkellä lempilävistyksiäni ovat snakebitesit, septum, industrial kulma -ja kieliläväri. <3 Tällä hetkellä omistan snakebitesit ja industrialin. :3 Oon ihan lööv niihin, enkä kadu niiden ottoa ollenkaan. :3 uvu 

                                                                        
Tämä on suosikkiasuni Cielistä <3


Houkuttais Traconissa cossia Aloisia sunnuntaina.

Fem! Aoba :3
Tänä vuonna Tracon on nyt ainoa coni, johon en pue Kuroshitsuji cossia. Vau. Nyt järkytyin itsekin. xD Vaikka suuri houkutus mulla olisi cossia sunnuntaina joko Cieliä tai Aloisia, mut mut.. lupauduin olemaan Asamina Yuulle joka cossii Akihito Takabaa. <3 Tässä tämä ilta menee mukavasti Big hero 6 - leffaa katsoessa. <3 Joka on muuten mun suosikki leffa nykyään. :3 uvu Varsinkin kun itse tykästyin tooosi paljon Tadashi Hamadaan, jota aion ensi vuonna cossata sillä Yuu on sitten mun Hiro. Veljesrakkautta sitten vaan kehiin! <3 xD 

Oh yeah, huomenna on palkkapäivä joten voin tehdä sit laskelmaan Traconia varten että kuinka suuri budjettini sinne oikein on. Onneksi majoitus ei tällä kertaa maksa mitään, kiitokset majoituksesta kuuluu Erikalle ja Mikulle. <3 Sankyuu! <3 

                                                                                   
Chii & Me :3
Nyt haluaisin kovasti sellasen turkoosin sinisen alpakan Chiille kaveriksi. <3 :3 Alpakat ovat muutenkin vaan niin södejä, tuitui <3 :3 Mitä mieltä olisitte, jos kokeilisin joku päivä pastellin violettiä hiuksiini? :3 Yes or no? x3 


Aaaw, kyllä tuo Tadashi ja Hiro on niin ihania <3 Sulan kohta ;_; Juuh, tässä samalla katselen Big hero 6 - leffaa. :33 Baymax on kans aivan mahtava ja ihana. ^w^ uvu 

                                                                         
Light blue hair <3
Eipä tässä tämän enempää, mukavaa loppuiltaa kaikille! <3 


Seuraavaa postausta odotellessa. 

torstai 27. elokuuta 2015

Tracon lähestyy.

Heissan! 

Pitkästä aikaa kirjoittelen, sillä eipä ole nyt vähään aikaan löytynyt motivaatiota bloggaamiseen. Mehh, so sad. Anyway, Tracon lähestyy kovaa vauhtia, eli jo ens viikolla pääsee taas cossaamaan ja näkemään hyviä ysäviä <3 Cossitkin on jo päätetty coniin, paitsi sunnuntain cossi on nyt vähän niin ja näin. Mutta alustavasti näilä mennään: 



Lauantaina Reiji Sakamaki Diabolik Loversista + cossiryhmä




Sunnuntaina Ryuichi Asami, You're my loveprize in viewfinder sarjasta.
  Voi olla, että sunnuntain kohdalle saattaa tulla muutos. Sen näkee sitten myöhemmin. :3 Juuh, mul oli tuossa yhessä vaiheessa vaalean siniset hiukset, kun halusin kokeilla hiukan jotain muutakin väriä kuin pinkkiä. Sain apljon positiivista palautetta siitä, että se sopisi mulle paremmin kuin pinkki. Olihan ne kivat, mutta pinkki on enemmän se mun juttu <3 uvu 

                                                                         
Kawaii desu ne? ^w^ En usko.


Katsotaan nyt, että värjäänkö uudestaan tän väriseksi karvoitukseni. :3
Tuli käytyä tuossa reilut pari viikkoa sitten Espoossa, Chibiconissa. Kerrankin se järjestettiin etelässä. uvu Cossasin siellä Cieliä ja osallistuin jopa cosplaydeittiin ihan huvikseni. xD Yuu cossasi Usami Akihikoa ja jestas kun hän oli tui tui <3 :3 Mulla oli myös mukana ihana Sebastian, yllätyin kun näin Roopen Seba cossissa. Mun reaktio oli: "OMG" :'DD Ellu sitte oli söpö Robin One piece sarjasta. uvu >3< 

Shhottailtiin myös aika paljon kun itse conissa ei juurikaan ollu mitään hyvää ohjelmaa muuta kuin cosplaydeitti ja FFFight. x3 Tässä on vähän shoottikuvia: 

                                                                       
Kuvaaja: Elinapellu Cosplay


Kuvaaja: Elinapellu Cosplay

Kuvaaja: Elinapellu Cosplay

Kuvaaja: Elinapellu Cosplay

Kuvaaja: Elinapellu Cosplay

Kuvaaja: Yuu Nakamura

Kuvaaja: Yuu Nakamura

Kuvaaja: Yuu Nakamura

Kuvaaja: Yuu Nakamura

Kuvaaja: Yuu Nakamura

Kuvaaja: Yuu Nakamura

Kuvaaja: Elinapellu Cosplay

Kuvaaja: Elinapellu Cosplay
Siinä oli muutama kuva Chibiconista. Shoottasin Yuun kanssa jonkin aikaa shitten Aobaa mekossa, illä olin ostanut Morticiasta söpön mekon. <3 Aobasta löytyy kuvia mun instagramista. En jaksa niitä nyt lisätä tähän postaukseen. c: 

                                                                               
 
Eilen sain EMP:ltä tilaamani paidan ja hupparin. Ne on rakkaus mulle, varsinkin huppasi <3 Joka on myös tarpeeksi paksu ja käy ihan syystakistakin. x3 <3 Mä kun palelen syksyllä ja talvella aika herkästä, joskus myös jopa kesälläkin. Mehh. Nyt tässä odotellaan, että Lenzishopista tulis tilaamani Noiz peruukki ja pipo <3 Yuulle tilattiin Sebastian cossi, pääsee hänkin sit palvelemaan mua xD Olenhan bocchan. <3 

Mahdollisesti tulen pian ottamaan uuden lävärin, varmaan kulmaan tai sit otan septumin :3 <3 Myös pari tatuointiakin aion ottaa. Tiedän, olin ennen niitä vastaan että en ota tatuointia mutta sitten kun tajusin että minkä kuvan haluan iholleni ja jota en tule katumaan niin päätin sitten että otan ainakin pari tatuointia. <3 <3 Ja otan ne samassa liikeessä, jossa olen ottanut nämä pari lävistystä. ^w^/ 

Jestas, cossilistakin vaan kasvaa kasvamistaan ;_; Cosplay on kyl ihan älyttömän kivaa, mutta vie rahaa ja tilaa. Nytkin mulla on facebookissa myynnissä yksi Kuroshitsuji cossi, koska tarvitsen tilaa uusille asuille. *sydän itkee vert.* Pakk ose on vaan jostakin luopua. ;;; uvu 

Yay, Yuu tuli mun luokse tänään yöksi ja tuollahan se makkarissa jo nukkuukin ja mä vaan kirjoitan blogia :3 Noh, hänellä on muutenkin aikainen herätys koska koulu. Itse meen vasta kymmeneksi töihin, joten voin vielä vähä aikaa valvoa. 

                                                                   
Tämä mekko on rakkaus <3


Kokoro :3

Aoba on naisellinen <3
Omg, omg, sain kunnon fanikohtauksen tänään! <3 Sillä sain tietää, että Viewfinderiin tulee huomenna uusi animejakso <3 <3 Yuun kanssa ollaan ihan kikseissä. <3< uvu Myös SIH sarjaan on tulossa uus tuottari! <3 Huomaa, että olen riipuvainen yaoihin. Too bad. x3 Mutkun, se on vaan niin söpöä :< 

Eipä mulla tässä tämän ihmeeisempää, Traconia odotellessa. <3 Tulkaa moikkaa jos uskallatte ja ehkä annan luvan halata. Riippuu siitä, etät millainen mun mielentila on silloin. ^^

Ja Erika, en tee haastetta, koska siitä ei ole mulle hyötyä. ;_; Mä en pelaa mitään pelejä. :3 

Sayonara pallerot! Ensi kertaan :3                                                                                                                                               

tiistai 16. kesäkuuta 2015

Desucon tuli ja meni ^//w//^

Heipsan taas nasuset! <3 

Elikkäs Desucon tuli ja meni, ja nyt sain pierastua aikaa uuden postauksen kirjoittamiseen. :3 uvu Kaikki aika on minulla mennyt periaatteessa töissä ha hyvä vaan, saan tinattua oikein kunnolla kesän aikana ja saan myös laitettua rahaa säästöön. uvu ^w^ Desucon meni omalta osaltani aika kivasti, Reitallekin sain lipun hommattua desuun! <3 

Tänä vuonna Desucon oli todella tuulinen, mutta Desusää oli aika lupaava vaikka välillä vettä hiukan ripottelikin. ^u^ uvu Perjantaina tosin olin uudessa Ciel Phantomhive asussa + minulla oli taas jälleen kerran Kuroshitsuji ryhmä joka oli aivan mahtava <3 Leo oli minun sebani ja mukana oli myös ihana Alois <3 <3 ;__; Kiitos vielä kerran niille jotka ryhmässä olivat!! <3 *kumarrus* Reitalle sitten lainasin Kanekin peruukkia ja maskia, joten hän pääsi cossaamaan ihanaa Kanekia, joka oli myös koko conin verisin Kaneki <3 ;//u//; Desucon oli minulle tänä vuonna vain kaksi päiväinen, sillä olin lauantaina aamuvuorossa töissä ja enkä jaksanut enään Reitan kanssa lähteä Lahteen muutamaksi tunniksi ja takas kotiin. ;_; Mut eipä haitannu ollenkaan, alunperin minun piti cossata Aloista desun lauantaina, mutta se jäi sitten välistä. uvu 

Tässä on hiukan kuvia Kuroshitsuji ryhmästä: 

                                                             
Kuvaaja: Jenni Suominen


Kuvaaja: Jenni Suominen

Kuvaaja: Jenni Suominen

Kuvaaja: Jenni Suominen

Kuvaaja: Jenni Suominen

Kuvaaja: Jenni Suominen
Minusta tuli ihan kivoja kuvia :3 Olen aika tyytyväinen, en käynyt ollenkaan desun aikana kuvauspalvelussa sillä niihin kuviin olen joka kerta pettynyt ja pahasti. -.- Sunnuntaina minulla oli sitten paricossi Reitan kanssa sarjasta You're my loveprize in viewfinder <3 Ollaan tietääkseni Reitan kanssa suomen ensimmäiset viewfinder cossaajat sillä harva tietää ko. sarjan. uvu :33 Itse olin siis Ryuichi Asami ja Reita oli Akihito Takaba. <3 Ja söpö sellainen ;_; <3 <3 Olin varannut myös sunnuntaille meille photoshoot ajan ;^; Minulle oli vähän tuskaa koko coni jalkojeni kannalta sillä molempina päivinä mulla oli 7 cm korot jalassa. Päkiät huusi kyllä hoosiannaa mutta rakoilta vältyin! Yllättävää, kun mulle tulee usein aina rakot jalkaa korkoja käyttäessäni. uvu Myös soijaa pukkasi siten että tuli Asami cossissa hikoiltua kivasti, sillä musta miesten puku ;_; Ja nyt ens viikolla HypeConissa hikoilen samassa asussa <3 Nam nam <3 ;_; 

Kuvia sunnuntain photoshootista (Lisää tulee myöhemmin.):

                                                      
Ryuichi Asami/You're my loveprize in viewfinder Kuvaaja: Tytti Levänen


Asami & Takaba. Kuvaaja: Tytti Levänen

Kuvaaja: Tytti Levänen

Kuvaaja: Tytti Levänen

Kuvaaja: Tytti Levänen

Kuvaaja: Reita
Kuvasin myös desussa conivideon, jonka teen valmiiksi sitten kun vaan ehdin. Tosin siihen saattaa mennä aikaa ;_; Joten pahoittelen jo näin valmiiksi. uvu Mutta tein jo pari uutta videoo youtube kanavalleni, joten käykää ihmeessä katsomassa ja tykkäämässä. <3 ;^; 

                                                                      Desucon 2015 

                                                              Kuroshitsuji photoshoot

Siinä ovat uusimmat videoni :3 Hihii, huomenna pääsen laittamaan tilaukseen Reiji Sakamaki cossin eBaystä <3 ;_; Traconin lauantaina olisi tarkoitus olla siinä asussa + olen Diabolik lovers cossiryhmän ylläpitäjä Reitan kanssa joka cossaa Subarua ;//u//; <3 

Ostin myös tänään vihdoikin uuden kameran, enkä minkä tahansa kameran vaan järkkärin! <3 Pitkään olen haaveillut sellasesta ja nyt sain -50% alennuksella! Ei maksanut kun vaan 300 euroa Canonin kamera, on se parempi kun mun yli 200 euroa maksava paska digikamera jonka aikoinaan valitsin vaan värin perusteella -.- Olin tyhmä silloin. uvu ;;;;;; 

Viikonloppuna ehdin onneksi testaamaan järkkäriä, sillä nyt on kameran akku latauksessa ja HypeConissa pääsen kuvaamaan kunon kameralla :3 Kun tähän mennessä olen kuvannut vaan kännykällä jossa on yllättävän hyvä tarkennus <3 ;_; 

Mutta eipä tähän postaukseen ole enempää, mä meen tekemään pientä iltapalaa :3 Seuraavan kerran Bocchan nähdään HypeConissa ja rantayukissa! <3 Tulkaa ihmeessä moikkaamaan ja jubailemaan. :3 En pure. c: 

Seuraavaa postausta odotellessa! <3