maanantai 22. syyskuuta 2014

Heipsan nöpöset! <3 

Tracon tuli ja meni! Täytyy sanoo, että se oli yks parhaimista coneista ikinä! <3 <3 Ja nyt mulla on kova conidarra ja ikäwä ihminiä!! <3 <3 Yhyyyyh, te kaikki ootte niin ihania ;;A;; <3 <3 Mutta juu, conista sen verran, että lähdimme aikaisin lauantai aamuna Reitan kanssa junalla Tampereelle~~ Olimme siellä jo ennen puolta yheksää, ja koska ilma oli sen verran kylmä niin hengailtiin hetki Tampereen asematalossa ennen kuin käveltiin conipaikalle. uvu 

Itse olin lauantaina siis demoni Cielinä ja mulla oli sen päivän aikana pieni kuroshitsuji ryhmä jonka kanssa vietin aikaa. Hauskaa oli! Ja jutut oli kyllä välillä aika kaksmielisiä xDD eita taas cossasi lauantaina Takano Masamunea Sekai Ichi Hatsukoista. <3 <3 uvu Hän oli kyllä niin lutunen, ettei mitää rajaa!! <3 <3 Tui tui :33 

Onneksi oli koko conin ajan kaunis sää, mutta hieman viileä. Jouduin cossaamaan Cieliä pitkillä housuilla + polvituki sillä polveeni ei saanut päästä yhtään kylmään ilmaa muuten tulos ois ollut kauhea polvisärky ;_; 

Hengailimme lauantaina conialueella johonkin kello kolmeen asti, kunnes mentiin kamojemme kanssa sitten dream hostelliin jossa yövyimme Erikan, Tuovin ja Tuulin kanssa. Oli kyllä mahtava porukka <3 Ikävöin teitä!! <3 <3 <3 ;;A;; Ja tietysti meidän kanssa hengaili Salla. :33 

Kuvia lauantai cossista + ryhmästä: 

Demoni Ciel - cossini x3
                                                                           

                                                                  

                                                                      
Kuroshitsuji ryhmäni <3
                                                            
Sebastian & Ciel
                                                            
Ilmeeni on hyvin pedofiilimainen xD
                                                             
Alois, Demoni Ciel & Fem! Ciel
                                                      
Cielit <3
                                                                    
Sebastian, Claude & William
                                                                           
We are so fabolous <3 xD
Lauantai illaksi vaihoin sitten cossia. Vaihdoin sen heti kun menimme kamojemme kanssa hostelliin. x33 Iltabileissä olin siis Shiki Senri Vampire knightista. Peruukkini hieman feilasi ja oli aika potta joten siten sitä pitää vielä muokata. ;;A;; 


                                             
Shiki halusi apinoida <3 uvu
Reitan kanssa emme viihtyneet kauaa iltabileissä vaan hengailimme ulkona ja kävimm hesessä hakemassa ruokaa. Tietenkin Salla oli ihanassa seurassamme <3 Itse olen aina pettynyt iltabileisiin jokaisessa conissa jossa olen tähän mennessä ollut. D:: Joten menimme Reitan kanssa aika aikaisin takaisin hostelliin sillä kumpikin oli hyvin väsyneitä. Erika ja muut tulivat vähän myöhemmin. uvu 


Sunnuntaina mulla ja Reitalla oli hyvin pieni Sekai Ichi Hatsukoi - ryhmä~~ Reita oli varannut mittiämme varten pienen miittiteltan jossa hengailimme. Itse olin vuorostaan Takano Masamune ja Reita oli Ritsu Onodera. Salla oli myös meidän ryhmässä ihana pikk uKisa <3 <3 Ja Yukinakin oli myös paikalla. :)   

Juuri nyt minulla ei ole tuoreita kuvia Takano cossistani, joten saatte niitä myöhemmin. x33 Koko conin ajan itse kuvasin aika vähän muita cossajiia sillä olen hyvin laiska kaivamaan kännykkään esiin. -_- Minun piti kuvata yksi videokin, mutta en löytänyt kameraani ja se on vieläkin hukuksissa. ;__; Yhyyyh! 

Sunnuntaina menin Reitan ja Sallan kanssa katsomaan esityskilpailuja sillä Annika oli siellä kilpailemassa kaverinsa kanssa Mirai Nikki - sarjasta <3 Hellanlettas kun olit niin suloinen sielä lavalla Yuno! <3 <3 :33 

Mutta lyhennyttynä Tracon oli siis todella ihana con, koska sain viettää sen Reitan ja kaikkien ihanuuksien kanssa!! <3 <3 <3 Seuraava con mulle ja Reitalle on vasta Frostbite, joten siellä nähdää te ketkä sinne tulette!! <3 <3 <3 uvu 

Kuvia muista cosseista tähän lopuksi: 

                                                                            
Sango - InuYasha


Fem! Ciel - Kuroshitsuji

Esther Blanchett - Trinity blood

Kisa Shouta & Yukina Kou - Sekai Ichi Hatsukoi <3


Eren Jaeger - SNK

Hammaskeiju, Pakkasukko & Pääsiäispupu - The rise of guardian


Izaya & Shizuo - Durarara!!

Ciel Phantomhive - Kuroshitsuji <3

Miku Hatsune - Vocaloid


Grell & Sebastian - Kuroshitsuji

Super söpö Noiz <3 <3 - DRAMAtical Murder

Tää oli creepy ;___;

Kagura & Sesshomaru - InuYasha <3

Grell Sutcliff - Kuroshitsuji <3

Miku-chan on niin söppänä <3 ;A;


Misaki Takahashi & Usami Akihiko - Junjo Romantica


Abel Nightroad, Esther Blanchett & Tres - Trinity blood <3
                                       

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Hey guys<3 

No niin, paniikkia pukkaa! Sillä ens viikolla on jo Tracon! <3 >3< Eniten panikoin sitä, kun en ole vieläkään löytänyt kameraani mistään! ;;A;; *sniif* Ja kun mun pitäis Traconissa kuvata videota~~ uvu Kännykälläkään se ei onnistu sillä muisti ei riitä siinä ja kun tarviin sitä kuvien ottoon. ;;v;; On elämä ankeaa juuri nyt.. Voi olla että joudun perumaan videon kuvaamisen jos en nyt sitä kameraa löydä ens viikon aikana. Olen monta päivää sitä tässä etsinyt. Muistan sen, että viimeksi Desussa käytin sitä ja olen varma siitä että se ei ole jäänyt mihinkään. 

Kun desun jälkeen siirsin kamerasta kuvia ja videoita koneelle, että se on oltava jossakin täällä mun kämpässä D; Tääl on muutenkin kaikki kaapit täynnä turhaa roinaa niin ihmekkös jos sitä ei heti löydy tai pistä silmiin. uvu Vaihetaan nyt aihetta. Eli jesh, sain perjantaina mun Shiki wigun!! <3 <3 ^o^/ Pääsen sittenkin cossimaan Shikiä iltabileissä. <3 :3 Pelkäsin, että se ei ehdi ennen conia tulemaan mutta tulikin ja Reitan sai myös uudet binderit! <3 uvu 

Ens viikolla photoshoottaan hieman Shiki cossiani, niin teidän on helpompi löytää mut Traconista La-iltana!! <3 <3 uvu Mun piti kans alunperin ilmoittautua esityskilpailuun Annikan kanssa, mutta kun se on sunnuntaina niin mulla on silloin just Sekai Ichi Hatsukoi cossiryhmä josta en halua olla pois ;_; Haa, mutta desussa menen esityskilpailuun Reitan kanssa!! <3 <3 Jännittää jo nyt ja stressaa vaikka se on vasta ens kesänä. ;v; Itse olen unicorn Cielinä hevoseni kanssa ja Reita on Sebastian! <3 <3 uvu 

Mutta millä fiiliksellä Traconiin muwwut? <3 Mulla ja Reitalla on ihan fiilis katossa asti + tietenkin pientä paniikkia. ;A; Meh, meh kohta pitäis raahautua kauppaan ostamaan jotakin hyvää <3 Kyllä, päätin läskeillä! ;v; Taas. Olenhan muutenkin läski, että voin hyvin läskeillä lisää :DD + aiotaan käydä vuokraa joku hauska leffa Reitan kanssa. Sillä kun VIP:nä saan hyvät alennukset filmtownista. <3 uvu 

Joten tämmöinen postaus tällä kertaa, tiedätte ainakin että olen hengissä! :3 Nykyään en kovin usein ehdi päivittää blogia, mut niin. Onhan se parempi kuin ei päivittäis ollenkaan, joten teen aina uuden postauksen kun ehdin. <3 

                                                                     Bocchan_Ciel

keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Heippa otukset! <3 

Vapaa päiviä tässä nyt viettelen ja aika on mennyt siivoomiseen sun muuhun. Eilen tuli shootattua demoni Ciel cossiani jonka puen ylleni Traconin lauantaille. <3 Täytyy sanoo että oon ylpee siitä asusta, ja vieläpä kun itse tein sen + proppi on itse tehty. Huomasin eilen, että siitä tuli liian lyhyt niin tänään vähän korjailin sitä. >3< uvu Eli liimasin siihen pienen kappaleen lisävartta. x3 Tosin kepissä komeilee nyt hieno liimaraita mutta eipä se paljoo haittaa kun maalasin sen mustaksi. <3 uvu 

On ainakin nyt vähän pitempi ja sopii käteen paremmin. <3<3 uvu Jestas! Tracon on jo ens viikolla<3 *_* Miten must tuntuu, että vasta se con oli, niin vuos sitten. uvu Phuuh... pientä stressiä ilmassa sillä en ole vieläkään saanut mun Shiki peruukkia, jonka tilasin viime kuun puolessa välissä. Oon aina tähän mennessä saanut kaikki tilaamani peruukit parissa viikossa mutta nyt tätä peruukkia ei ole vielä näkynyt eikä kuulunut! ;;A;; Ja tosiaan Traconin iltabileissä mun ois tarkotus olla Shiki Senri vampire knightista. Ei inspais taas muuttaa cossisuunnitelmia ;__; Liian monesti olen joutunut sen tekemään... Auta armias! ;;3;; Oon sit iltabileissäkin Ciel, jos en pääse Shikii cossaamaan. uvu 

Tässä on hieman kuvia Ciel cossistani: 

                                                    
                                                                    
                                                                        
                                                              
                                                                   
                                                                    
                                                                     
                                                                          
                                                                   
                                                                        
                                                        
                                                                    
                                                                              
Anteeksi kun tuli nyt pitkät housut raiskaamaan cossia, mutta ilma oli sen verran kylmä niin en viitsinyt laittaa lyhty lahkeisia housuja, jotka kuuluisivat tähän cossiin. Muutenkin polvia särki, niin ei ois ollu kivaa jossa kylmä ilma olisi puhaltanut polviini. ;;A;; 

Traconissa laitan oikeat cossin housut, ellei ole sen verran kylmä ilma niin sit pitkillä housuilla mennään. >3< uvu 

Sunnuntain cossin te tiedättekin niin, en nyt tähän postaukseen laita mitään infoo siitä. ^o^  Nuuh, hitto kun en muista yhtään että mihin oon laittanut kamerani.. sillä tarvisin sitä sit Traconissa kun tarkoitus ois kuvata pieni video sieltä~~ Ja kivasti olen saanut porukkaakin näyttäytymään videossani. <3<3 uvu 

Maw, en malta odottaa, että saan tilaamani Alois cossin joka on tehty mittojeni mukaan ja lähetetty jo kuljetukseen! <3 <3 <3 Eli saan sen piakkoin!!! Pitää vielä kengät ja peruukki tilata, onneksi niillä ei ole vielä kiirettä sillä cossin Aloisia vasta Frostissa. x3 Pitäis loppuvuodesta tilata Jesse Anderssonin cossi ja peruukki Yu-Gi-Oh Gx:stä. <3<3 uvu. Reita cossii miulle sit Jadenia<3 

Mutta eipä tässä sen enempää tällä kertaa, sanokaa toki mielipiteitä tuosta Cielin cossistani. Kaikki risut ja ruusut ovat tervetulleita!! <3 <3 

                                                                    Bocchan_Ciel