keskiviikko 28. maaliskuuta 2018

Tampere Kupliin 2018 mietteitä

Hellou,

Tampere Kuplii on nyt kuplittu viime viikonloppuna. Kokonaisuudessa viikonloppu oli aika meh, mut squadini kanssa fiilis nousi vähän positiivisempaan suuntaan. Mun squadi on parhautta!! <3 Eniten viikonlopun fiilistä pilasi jäätvä polvisärky molemmissa polvissa, joka johtui siitä kun viime viikon tiistaina lensin nurin ulkona ja kolautin polveni kovaan asfalttiin. ;;u;; Kävelyni oli tosi invalidimaista ja kömpelöä vielä kupliissakin kun polveni eivät kaatumisen jälkeen kovinkaan nopeasti palautuneet. Joten viikonloppu meni aika paljon panacodin ja muiden särkylääkkeiden voimalla. Ei ole ensimmäinen kerta eikä varmasti viimeinenkään kun joudun paljon särkylääkkeitä syömään. 

Tänä vuonna osallistuin kupliissa pukukisaan, ja ihan ookoosti meni. En päässyt finaaliin asti, mutta se ei ole mulle tärkeintä vaan se että saan kisaamisesta kokemusta ja on aina mukava kuulla tuomareilta palautetta ja vinkkejä siitä että missä asioissa voisin parantaa puvun kannalta. <3 Harmittaa kuitenkin, kun en saanut yhtä asua ja proppia valmiiksi kupliiseen, jolla alunperin mun piti osallistua. ;_; (ehkä ensi vuonna yritän päästä ko. asulla kisaamaan.) Sain kuitenkin just ja just ajoissa ennen kisaa valmiiksi Shizuma asuni, jota kuitenkin vielä kisojen edeltävänä iltana ompelin käsin hotellihuoneessa. xD Tuomareilta tuli hyvin paljon positiivista palautetta esituomaroinnissa asustani, se sai mut erittäin yllättyneeksi. ;_; <3 Mua hiukan huvitti tuomareiden reaktiot kun mainitsin, että oudoin asia jota käytin puvussa oli kuplamuovi. xDD (tuomareiden silmät alko ihan loistaa sen seurauksena xD ) 

Juontajaakin jäi kisassa askarruttamaan se, että missä kohtaa pukua käytin kuplamuovia. : DD Se olkoon teille mysteeri. : 3 Jännitin ihan sikana omaa vuoroani lavalle, ja myös ahdistuskin iski siinä samalla. Onneksi muistin ajoissa ottaa paniikkilääkkeen niin selvisin kuitenkin hengissä kok otilanteesta. ^^ Ja ihana cosplaymamma auttoi mut lavalta pois, kun kipeillä ja huonoilla polvilla oli vaikeaa mennä pieniä portaita alas ja ylös. Portaat oli suurin haasteeni viikonlopun aikana. ;_; (nyt tällä hetkellä polvet ovat paremmin toiminnassa. Onneksi.) Puvun kanssa oli kisaaamuna vähän ongelmia siten, että olin ommellut huonon kuminauhan alushameeseen ja mun piti useammalla hakaneulalla kiristää sitä ja kiinnittää jopa puvun alla oleviin toppeihin kiiinni. xD (ensi kerralla laitan paremman kuminauhan, kun muutenkin työn ailla on tehdä paremp ialushame cossiin.) Myös sukkahousutkin oli huonoa materiaalia, kun ne oli päivän aikana hangannut mut sisäreisiin mustelmat. ;_; Että näin, uudet sukkiksetkin pitää hankkia. 

Ennen kisoja tuli myös shootattua kisacossia lumisessa maisemassa, harmittaa vaan että kameran asetukset oli päin vittua eikä kuvaaja muistanut tarkistaa niitä, jonka takia kuvat ovat sumeita ja en sen takia postaa niitä tänne. (joku päivä täytyy shootata Shizumaa uudelleen. ) Mutta laitan tähän muutaman kuvauspalvelu kuvan: 



Photo by Santtu Pajukanta


Photo by Santtu Pajukanta
                                                                                    
Photo by Santtu Pajukanta
                                                                                      
Photo by Santtu Pajukanta


Photo by Santtu Pajukanta

Lauantai illalle vaihdoin Shizuman butleriin, Sebastianiin ja tyttöystäväni oli Ciel. (upein Ciel <3 ) Valitettavasti jäi niistä cosseista kuvat ottamatta kun tuli vittumainen sää ihan yhtäkkiä. Kova tuuli ja sit viel fucking lumisade siihen perään. (oli vitutus levelit erittäin korkealla, sekä ahdistus ja väsymys siihen päälle.) Mutta kiitos ihmisille jotka tulivat ottaa kuvaa Sebastian cossistani sekä kehumaan sitä. Piristitte iltaani <3 ^^ tein jopa pienen poikkeuksen mitä en yleensä tee: annoin tuntemattomalle ihmiselle luvan halata mua. Nykyään kun en anna siihen lupaa ollenkaan, että tuntemattomat koskee muhun. (muutenkin luottamus ihmisiin mulla kaikkonut monistakin syistä, joita en ala tässä luettelemaan. ) 

Lauantai ilta/yö oli sitten hotellilla aika tuskaisa polvikipujen takia, ja polvet olivat myös erittäi nturvoksissa. Muutenkin olen tällänen invalidi polvieni kannalta. -.- Asia jolle en voi oikein mitään, polvileikkauksen epäonnistuminen taustalla sekä se, että polvet on vialliset ja väärässä asennossa. (lättäjalkaisuus syynä.) Mutta selvisin hengissä särkylääkkeiden voimalla ja sain jopa yöllä nukuttuakin ihan riittävästi. 

Sunnuntaina oli sitten vuorossa Heine Wittgensteinin cossaaminen, ja tyttöystäväni oli ihanin Adele-hime <3 Yllätyin hyvin paljon siitä, että eräs tyttö halusi yhteiskuvan kanssani. owo Harvoin mun kohdalla käy tälläistä kun olen muutenkin niin paska ihminen monien ihmisten mielestä. : ) Sunnuntai meni hyvin hitaasti mulla, sillä jumitin erittäin paljon, olin väsynyt, ahdistunut sekä vittuuntunut monista ihmisistä conissa. (varsinkin ne jotka jäivät kulkuteille seurustelemaan kavereidensa kanssa ja juttelemaan mukavia.) Mikä siinä on niin saatanan vaikeata, että ei viitsitä ottaa muutama askel sivummalle ja mennä pois kulkuteiltä? Haloo, conissa on paljon porukkaa ja pitää olla kulkutiet vapaina!! 

Sunnuntaina tuli otettua muutamia hyviä shoottikuvia, sekä sisällä että ulkona. (vaikka ulkona on aina parempi valoisuus kuvien ottoon kun sisällä.) Laitan tähän muutaman kuvan Heinestä: 

                                                                                
Photo by charmu_cookie


Pyöritään. Photo by charmu_cookie

Photo by charmu_cookie

HEINE POWER!! Photo by charmu_cookie

"where is my students?" Photo by charmu_cookie

"My students is late." Photo by charmu_cookie

Photo by charmu_cookie
Jotenkin rakastan Heinen cossaamista niin paljon <3 Tunnen oloni siinä cossissa jotenkin erittäin hyväksi. Heine on muutenkin niin ihana hahmo, että erittäin mielelläni cossaan sitä. <3 Vaikka Heine cossiakin pitäisi vähän korjailla parista kohtaa, mutta sen teen sitten kun on motivaatiota ja voimia. 

Pahoittelen, että nyt ei tule videota kupliista, sillä fyysisen hyvinvointini takia en kuvannut juurikaan yhtikäs mitään ja se että fiilikseni oli aika nollilla + väsymys siihen päälle. Tarkoitus oli kuvata videota, mutta se nyt sit jäi. Ensi conissa kuvaan videota, I promise that. Seuraava conini tulee olemaan HypeCon keäkuussa, desu jää välistä eikä harmita ollenkaan. (jotenkin koen desun mulle sellaiseksi "turhaksi" coniksi, johon ei enään inspaa mennä.) Animeconiin olen kyllä menossa sit HypeConin jälkeen sekä tarkoitus ois piipahtaa squadini kanssa NärConissa kesällä. <3 

Eipä tässä sen enempää, joten postaus voisi loppua tähän. Isoin kiitos vielä squadilleni, joka pelasti kupliin viikonloppuni olemalla kanssasi. <3 Rakastan teitä <3 

                                                                    Mika_Chan

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti