maanantai 30. lokakuuta 2017

CMV:n kuvaukset, Halloween partyt, ynnä muuta mukavaa tulossa..

Hellou~

Uutta postausta kehiin! Kerrankin kun on aikaa, sillä on kaikki aika on mennyt näytön valmisteluun sekä fyysisesti että henkisesti. Mutta näyttö meni ihan onnistuneesti viikko sitten. ^^ Uus viikko on taas alkanut, mulla on tällä hetkellä itsenäistä opiskelua kotona ja kouluun menen taas vasta 14 pvä. (Aikuiskoulutus on tälläistä. ^^ ) Nyt ihan täpinöissä odottelen viikonloppua, jolloin olen siis Tampereella. Niin paljon kaikkee kivaa tiedossa. <3 Perjantaina iltapäivällä lähden Tampereelle hyvissä ajoin, sillä pitää parissa liikkeessä käydä ostamassa muutamia juttuja Halloween partyja varten <3 Jollakin tapaa mua hajottaa se, että monet on jo pitänyt partyt ja mulla on vasta tulossa ne : DD Virallisestihan Halloween on 31.10. Tänä vuonna tosin tuo päivä osuu arkipäivään. ;_;  

Mulla on huikee idea siihen, että miten tuun pukeutumaan partyihin jotka pidetään tyttöystäväni luona pienellä porukalla. Henkilökohtaisesti en pystyis olemaan edes isossa porukassa ilman että alkaisi ahdistaa ja saisin paniikkikohtauksia. Mulla on muutenkin coneissakin aina sellanen pieni posse jossa roikun mukana. 

Ennen partyja mulla on tiedossa OnS CMV:n kuvaukset, johon kuluu ihan varmasti koko päivä iltaan asti sillä monet otokset joutuu varmasti kuvaamaan enemmän kuin yhden kerran sillä en usko että onnistuu täydellisesti yhellä kertaa. owo CMV:ssäkin tulee olemaan vaan muutama cossaaja, mut mua ei ainakaan se haittaa yhtään vaan päinvastoin. <3 Itse siis cossaan videolla Feridiä, sadistista vampyyriä. <3 Viimeksi olin siinä cossissa viime vuoden Traconissa. : DD 

                                                            
I'm just bloodsucker..




 Viihdyn hyvin paljon Ferid cossissa <3 Sen moni on varmasti huomannutkin vaikka cossi on aika lämmin ja tukkainen päällä. Mua ei ainakaan tule haittamaan se, vaikka kuvauspäivänä olisikin vähän viileä. 8Ihan kuin nyt ei ois.. xD ) Eniten mua huolettaa ja pelottaa se, että miten mun torahampaat tulee pysymään suussa. ;_; Olis kyl aika kamalaa se että yhtäkkiä otoksen aikana multa tippuis hampaat. D: (Ehkä varaudun siihen, että kannan laukussa kiinnitysmassaa mukana. ) Ja jotta Feridin kohtauksista tulisi eeppisiä, niin pitäähän sitä tekoverelläkin läträtä. 

Alun perin mun oli tarkoitus olla cmv:ssä Guren, mutta mun cossi kaipaa vielä vähän kavennystä ja lyhennystä että se istuisi mun päälle.. niin plan B.nä on vampyyri poeka. <3 

Viikonlopun aikana on myös tiedossa sitten Diabolik Lovers photoshoottia joka tapahtuu sunnuntaina. <3 Mukana shootissa tulee olemaan ihana baby broni ja mun bitch-chan hime-sama. : 3 <3 Kerrankin pääsen shoottailee Subaruna kun sain bootsit valmiiksi. (Tällä kertaa pysyy maalipinta kengissä kun olin ostanut kunnollista maalia. ) Subarustahan mulla on hyvin vähän mitään shoottikuvia. Kupliissa shoottasin Subarua ensimmäistä kertaa jolloin myös edelliset bootsit meni pilalle siten että maalipinta alkoi halkeilee ja rapista pois. Sniif. (Mä olinkin käyttänyt silloin erittäin huonoa ja väärää maalia joka ei pysynyt bootseissa...) 

                                                                        
Ostin kokonaan uudet bootsit, jossa on pidemmät varret ja enemmän korkoa.



Toivon ja rukoilen sydämeni pohjasta, että Subarunkin hampaat pysyisivät suussa koko shootin ajan, ilman että pitää alkaa uudestaan kesken kaiken kiinnittää niitä. Mun hampaisiin kun ei muutenkaan kunnolla tartu mitkään kiinnitysmassat. Ei edes sellaset mitä oon ostanut apteekista. ;_; Hyvin surullista. 

Pitkästä aikaan pääsen enemmän sosiaalisoitumaan nyt viikonloppuna kun nykyään sosiaalisoituminen mun kohalla on tosi heikkoa sillä jotenkin en pysty olemaan ihmisten seurassa kauaa ilman että ahdistun. Ja nyt tarkoitan tässä eniten niit ätuntemattomia tyyppejä. 

(Tänään jouduin myös luopumaan kulmakorustani joka oli mulla about 1,5-2 vuotta. (En edes muita tarkkaa aikaa.. : DD ) Mulla oli pitkään ongelmia sen lävityksen kanssa kun se ei tahtonut millään parantua ja siihen kertyi aina sellainen ihme patti. ;_; Mut parempi vaan että otin sen pois sillä perusteella että ei jäisi niin rumaa jälkeä mun kulmaan + se että ei ala kasvaa ulos kun se vähän näytti siltä että olisi kasvamassa. Nyt vaan on niin alaston olo, mut onhan mul huulikoru huulessä jonka otin pari viikkoa sitten. Tarkoitus ois että otan snaket takas sillä niiden kanssa mulla ei oo koskaan ollu mitään ongelmia.  Lävistysuume vaan kasvaa aina sitä mukaan kun on ottanut jonkun lävistyksen ja nyt mietin että minkä lävärin otan kulmakorun "tilalle." Varmaan toisen huulikorun että saan snaket tai sitten kieliläväri.<3 En vielä tiedä.. mehhh~ ) 

Mutta tällä kertaa tul itälläistä postausta, CMV.n linkkiä laitan someen, sitten kun video on kokonaisuudessa valmis. + tulen kuvaamaan viikonlopun aikana vlogia jossa vähän saattaa näkyä pätkiä siitä kuinka kuvaukset etenevät. 

BTW: Mulla on nykyään kaksi accountia instagramissa. Vanhan accountin tulen poistamaan ehkä jossakin vaiheessa. Uuteen accountiin postaan pelkästään cossikuvia ja uusista cosseistani laitan kuvia suoraan uudelle tilille.  Seuratkaa myös mun uutta accountia mikäli olet kiinnostunut cosseistani. (en kaipaa, enkä tarvii haamuseuraajia.)^^

Instagram: @_mika__chan_ (vanha tili))
                    @mika_chancosplay (uusi tili

Facebook: Mika Chan Cosplay 
Twitter: @_mika__chan_ 

                                                                     Mika_Chan

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti