sunnuntai 30. elokuuta 2015

Turhempaakin pölinää

Jeps, jeps. Kohta taas tämäkin viikonloppu on ohi ja alkaa taas uusi arki. Kovasti nyt odottelen viikonloppua, koska Tracon <3 Joka sattuu olemaan mulle jo neljäs :3 uvu Ottaa vaan päähän, kun conii ntulee muutama kusipää, joiden naamoja en todellakaan haluaisi nähä sillä alkaa vaan vituttamaan. Täytyy vaan varata riittävästi tupakkaa viikonlopulle johon voin purkaa aina vitutuksen. -.- 

Kova lävistyskuume vaan kasvaa ja aion hankkia myös pari tatuointia joista olen kuviakin laittanut instaani. >3< uvu Tälä hetkellä lempilävistyksiäni ovat snakebitesit, septum, industrial kulma -ja kieliläväri. <3 Tällä hetkellä omistan snakebitesit ja industrialin. :3 Oon ihan lööv niihin, enkä kadu niiden ottoa ollenkaan. :3 uvu 

                                                                        
Tämä on suosikkiasuni Cielistä <3


Houkuttais Traconissa cossia Aloisia sunnuntaina.

Fem! Aoba :3
Tänä vuonna Tracon on nyt ainoa coni, johon en pue Kuroshitsuji cossia. Vau. Nyt järkytyin itsekin. xD Vaikka suuri houkutus mulla olisi cossia sunnuntaina joko Cieliä tai Aloisia, mut mut.. lupauduin olemaan Asamina Yuulle joka cossii Akihito Takabaa. <3 Tässä tämä ilta menee mukavasti Big hero 6 - leffaa katsoessa. <3 Joka on muuten mun suosikki leffa nykyään. :3 uvu Varsinkin kun itse tykästyin tooosi paljon Tadashi Hamadaan, jota aion ensi vuonna cossata sillä Yuu on sitten mun Hiro. Veljesrakkautta sitten vaan kehiin! <3 xD 

Oh yeah, huomenna on palkkapäivä joten voin tehdä sit laskelmaan Traconia varten että kuinka suuri budjettini sinne oikein on. Onneksi majoitus ei tällä kertaa maksa mitään, kiitokset majoituksesta kuuluu Erikalle ja Mikulle. <3 Sankyuu! <3 

                                                                                   
Chii & Me :3
Nyt haluaisin kovasti sellasen turkoosin sinisen alpakan Chiille kaveriksi. <3 :3 Alpakat ovat muutenkin vaan niin södejä, tuitui <3 :3 Mitä mieltä olisitte, jos kokeilisin joku päivä pastellin violettiä hiuksiini? :3 Yes or no? x3 


Aaaw, kyllä tuo Tadashi ja Hiro on niin ihania <3 Sulan kohta ;_; Juuh, tässä samalla katselen Big hero 6 - leffaa. :33 Baymax on kans aivan mahtava ja ihana. ^w^ uvu 

                                                                         
Light blue hair <3
Eipä tässä tämän enempää, mukavaa loppuiltaa kaikille! <3 


Seuraavaa postausta odotellessa. 

torstai 27. elokuuta 2015

Tracon lähestyy.

Heissan! 

Pitkästä aikaa kirjoittelen, sillä eipä ole nyt vähään aikaan löytynyt motivaatiota bloggaamiseen. Mehh, so sad. Anyway, Tracon lähestyy kovaa vauhtia, eli jo ens viikolla pääsee taas cossaamaan ja näkemään hyviä ysäviä <3 Cossitkin on jo päätetty coniin, paitsi sunnuntain cossi on nyt vähän niin ja näin. Mutta alustavasti näilä mennään: 



Lauantaina Reiji Sakamaki Diabolik Loversista + cossiryhmä




Sunnuntaina Ryuichi Asami, You're my loveprize in viewfinder sarjasta.
  Voi olla, että sunnuntain kohdalle saattaa tulla muutos. Sen näkee sitten myöhemmin. :3 Juuh, mul oli tuossa yhessä vaiheessa vaalean siniset hiukset, kun halusin kokeilla hiukan jotain muutakin väriä kuin pinkkiä. Sain apljon positiivista palautetta siitä, että se sopisi mulle paremmin kuin pinkki. Olihan ne kivat, mutta pinkki on enemmän se mun juttu <3 uvu 

                                                                         
Kawaii desu ne? ^w^ En usko.


Katsotaan nyt, että värjäänkö uudestaan tän väriseksi karvoitukseni. :3
Tuli käytyä tuossa reilut pari viikkoa sitten Espoossa, Chibiconissa. Kerrankin se järjestettiin etelässä. uvu Cossasin siellä Cieliä ja osallistuin jopa cosplaydeittiin ihan huvikseni. xD Yuu cossasi Usami Akihikoa ja jestas kun hän oli tui tui <3 :3 Mulla oli myös mukana ihana Sebastian, yllätyin kun näin Roopen Seba cossissa. Mun reaktio oli: "OMG" :'DD Ellu sitte oli söpö Robin One piece sarjasta. uvu >3< 

Shhottailtiin myös aika paljon kun itse conissa ei juurikaan ollu mitään hyvää ohjelmaa muuta kuin cosplaydeitti ja FFFight. x3 Tässä on vähän shoottikuvia: 

                                                                       
Kuvaaja: Elinapellu Cosplay


Kuvaaja: Elinapellu Cosplay

Kuvaaja: Elinapellu Cosplay

Kuvaaja: Elinapellu Cosplay

Kuvaaja: Elinapellu Cosplay

Kuvaaja: Yuu Nakamura

Kuvaaja: Yuu Nakamura

Kuvaaja: Yuu Nakamura

Kuvaaja: Yuu Nakamura

Kuvaaja: Yuu Nakamura

Kuvaaja: Yuu Nakamura

Kuvaaja: Elinapellu Cosplay

Kuvaaja: Elinapellu Cosplay
Siinä oli muutama kuva Chibiconista. Shoottasin Yuun kanssa jonkin aikaa shitten Aobaa mekossa, illä olin ostanut Morticiasta söpön mekon. <3 Aobasta löytyy kuvia mun instagramista. En jaksa niitä nyt lisätä tähän postaukseen. c: 

                                                                               
 
Eilen sain EMP:ltä tilaamani paidan ja hupparin. Ne on rakkaus mulle, varsinkin huppasi <3 Joka on myös tarpeeksi paksu ja käy ihan syystakistakin. x3 <3 Mä kun palelen syksyllä ja talvella aika herkästä, joskus myös jopa kesälläkin. Mehh. Nyt tässä odotellaan, että Lenzishopista tulis tilaamani Noiz peruukki ja pipo <3 Yuulle tilattiin Sebastian cossi, pääsee hänkin sit palvelemaan mua xD Olenhan bocchan. <3 

Mahdollisesti tulen pian ottamaan uuden lävärin, varmaan kulmaan tai sit otan septumin :3 <3 Myös pari tatuointiakin aion ottaa. Tiedän, olin ennen niitä vastaan että en ota tatuointia mutta sitten kun tajusin että minkä kuvan haluan iholleni ja jota en tule katumaan niin päätin sitten että otan ainakin pari tatuointia. <3 <3 Ja otan ne samassa liikeessä, jossa olen ottanut nämä pari lävistystä. ^w^/ 

Jestas, cossilistakin vaan kasvaa kasvamistaan ;_; Cosplay on kyl ihan älyttömän kivaa, mutta vie rahaa ja tilaa. Nytkin mulla on facebookissa myynnissä yksi Kuroshitsuji cossi, koska tarvitsen tilaa uusille asuille. *sydän itkee vert.* Pakk ose on vaan jostakin luopua. ;;; uvu 

Yay, Yuu tuli mun luokse tänään yöksi ja tuollahan se makkarissa jo nukkuukin ja mä vaan kirjoitan blogia :3 Noh, hänellä on muutenkin aikainen herätys koska koulu. Itse meen vasta kymmeneksi töihin, joten voin vielä vähä aikaa valvoa. 

                                                                   
Tämä mekko on rakkaus <3


Kokoro :3

Aoba on naisellinen <3
Omg, omg, sain kunnon fanikohtauksen tänään! <3 Sillä sain tietää, että Viewfinderiin tulee huomenna uusi animejakso <3 <3 Yuun kanssa ollaan ihan kikseissä. <3< uvu Myös SIH sarjaan on tulossa uus tuottari! <3 Huomaa, että olen riipuvainen yaoihin. Too bad. x3 Mutkun, se on vaan niin söpöä :< 

Eipä mulla tässä tämän ihmeeisempää, Traconia odotellessa. <3 Tulkaa moikkaa jos uskallatte ja ehkä annan luvan halata. Riippuu siitä, etät millainen mun mielentila on silloin. ^^

Ja Erika, en tee haastetta, koska siitä ei ole mulle hyötyä. ;_; Mä en pelaa mitään pelejä. :3 

Sayonara pallerot! Ensi kertaan :3                                                                                                                                               

tiistai 16. kesäkuuta 2015

Desucon tuli ja meni ^//w//^

Heipsan taas nasuset! <3 

Elikkäs Desucon tuli ja meni, ja nyt sain pierastua aikaa uuden postauksen kirjoittamiseen. :3 uvu Kaikki aika on minulla mennyt periaatteessa töissä ha hyvä vaan, saan tinattua oikein kunnolla kesän aikana ja saan myös laitettua rahaa säästöön. uvu ^w^ Desucon meni omalta osaltani aika kivasti, Reitallekin sain lipun hommattua desuun! <3 

Tänä vuonna Desucon oli todella tuulinen, mutta Desusää oli aika lupaava vaikka välillä vettä hiukan ripottelikin. ^u^ uvu Perjantaina tosin olin uudessa Ciel Phantomhive asussa + minulla oli taas jälleen kerran Kuroshitsuji ryhmä joka oli aivan mahtava <3 Leo oli minun sebani ja mukana oli myös ihana Alois <3 <3 ;__; Kiitos vielä kerran niille jotka ryhmässä olivat!! <3 *kumarrus* Reitalle sitten lainasin Kanekin peruukkia ja maskia, joten hän pääsi cossaamaan ihanaa Kanekia, joka oli myös koko conin verisin Kaneki <3 ;//u//; Desucon oli minulle tänä vuonna vain kaksi päiväinen, sillä olin lauantaina aamuvuorossa töissä ja enkä jaksanut enään Reitan kanssa lähteä Lahteen muutamaksi tunniksi ja takas kotiin. ;_; Mut eipä haitannu ollenkaan, alunperin minun piti cossata Aloista desun lauantaina, mutta se jäi sitten välistä. uvu 

Tässä on hiukan kuvia Kuroshitsuji ryhmästä: 

                                                             
Kuvaaja: Jenni Suominen


Kuvaaja: Jenni Suominen

Kuvaaja: Jenni Suominen

Kuvaaja: Jenni Suominen

Kuvaaja: Jenni Suominen

Kuvaaja: Jenni Suominen
Minusta tuli ihan kivoja kuvia :3 Olen aika tyytyväinen, en käynyt ollenkaan desun aikana kuvauspalvelussa sillä niihin kuviin olen joka kerta pettynyt ja pahasti. -.- Sunnuntaina minulla oli sitten paricossi Reitan kanssa sarjasta You're my loveprize in viewfinder <3 Ollaan tietääkseni Reitan kanssa suomen ensimmäiset viewfinder cossaajat sillä harva tietää ko. sarjan. uvu :33 Itse olin siis Ryuichi Asami ja Reita oli Akihito Takaba. <3 Ja söpö sellainen ;_; <3 <3 Olin varannut myös sunnuntaille meille photoshoot ajan ;^; Minulle oli vähän tuskaa koko coni jalkojeni kannalta sillä molempina päivinä mulla oli 7 cm korot jalassa. Päkiät huusi kyllä hoosiannaa mutta rakoilta vältyin! Yllättävää, kun mulle tulee usein aina rakot jalkaa korkoja käyttäessäni. uvu Myös soijaa pukkasi siten että tuli Asami cossissa hikoiltua kivasti, sillä musta miesten puku ;_; Ja nyt ens viikolla HypeConissa hikoilen samassa asussa <3 Nam nam <3 ;_; 

Kuvia sunnuntain photoshootista (Lisää tulee myöhemmin.):

                                                      
Ryuichi Asami/You're my loveprize in viewfinder Kuvaaja: Tytti Levänen


Asami & Takaba. Kuvaaja: Tytti Levänen

Kuvaaja: Tytti Levänen

Kuvaaja: Tytti Levänen

Kuvaaja: Tytti Levänen

Kuvaaja: Reita
Kuvasin myös desussa conivideon, jonka teen valmiiksi sitten kun vaan ehdin. Tosin siihen saattaa mennä aikaa ;_; Joten pahoittelen jo näin valmiiksi. uvu Mutta tein jo pari uutta videoo youtube kanavalleni, joten käykää ihmeessä katsomassa ja tykkäämässä. <3 ;^; 

                                                                      Desucon 2015 

                                                              Kuroshitsuji photoshoot

Siinä ovat uusimmat videoni :3 Hihii, huomenna pääsen laittamaan tilaukseen Reiji Sakamaki cossin eBaystä <3 ;_; Traconin lauantaina olisi tarkoitus olla siinä asussa + olen Diabolik lovers cossiryhmän ylläpitäjä Reitan kanssa joka cossaa Subarua ;//u//; <3 

Ostin myös tänään vihdoikin uuden kameran, enkä minkä tahansa kameran vaan järkkärin! <3 Pitkään olen haaveillut sellasesta ja nyt sain -50% alennuksella! Ei maksanut kun vaan 300 euroa Canonin kamera, on se parempi kun mun yli 200 euroa maksava paska digikamera jonka aikoinaan valitsin vaan värin perusteella -.- Olin tyhmä silloin. uvu ;;;;;; 

Viikonloppuna ehdin onneksi testaamaan järkkäriä, sillä nyt on kameran akku latauksessa ja HypeConissa pääsen kuvaamaan kunon kameralla :3 Kun tähän mennessä olen kuvannut vaan kännykällä jossa on yllättävän hyvä tarkennus <3 ;_; 

Mutta eipä tähän postaukseen ole enempää, mä meen tekemään pientä iltapalaa :3 Seuraavan kerran Bocchan nähdään HypeConissa ja rantayukissa! <3 Tulkaa ihmeessä moikkaamaan ja jubailemaan. :3 En pure. c: 

Seuraavaa postausta odotellessa! <3 

torstai 28. toukokuuta 2015

Heippa taas mussut! <3

Elikkä olen yhä elossa, vaikka en ole blogia nyt päivittänyt vähään aikaan ja syy siihen on yksinkertainen: Ajanpuute. Mutta nyt käytän taas vapaa piväni hyväki johonkin järkevään! :3 Eli tässä on nyt viime aikoina ollut vähän muuttujia matkassa. uvu :3 

 Toukokuun puolessa välis olin siis Reitan (Yuu Nakamura) luona! <3 Ja ihanaa oli, Reitan vanhemmat olivat mukavia ja kissetkin söpöjä! ;_; <3 Olen hyvin iloinen ainakin siitä, että Reitan vanhemmat hyväksyvät minut juuri sellaisen akuin olen! ;_; <3 uvu Juna matka oli kyllä aika pitkä mulle, mutta kyllä Reitan vuoksi kestän mitä tahansa! :3 Elokuussa olisi tarkoitus mennä uudestaan hänen luokse, toivottavasti saisin junaliput silloinkin halvalla ennakkoon ja myös se että saisin sen lisäksi anottua vapaata töistä. uvu ;_; 

Ihanaa, kun on nyt lämpöä ja aurinkoa ollut useampana päivänä! Kesä on tullut <3 Vaikka ei vielä kovin lämmintä ole ollut, mutta tarpeeksi kuitenkin :3 Tarkenee jo lyhythihaisella, ainakin täällä päin. <3 

                                                                          
Ai miten niin tykkään muokata kuvia? :3
Mä en voi vaan käsittää, että miks rakastan näitä piilareita ja tuota timantti kaulakorua niin paljon! <3 <3 <3 ;_; Somebody tell me..? Mut okey, kun mulla on tylsää niin silloin usein muokkaan kuviani. :3 Ja se on KIVAA! uvu 

Ja hei ystäväni, Desucon on jo ens viikolla! <3 Paniikki vaan kasvaa, toivon että en saa ahdistuskohtausta conissa. Nykyään kohtaukset tulee mulle aika useinkin. Varsinkin julkisilla paikoilla ;_; Not cool at all! Mutta Desucon on aina sellainen johon on pakko päästä joka vuosi! <3 Nyt Reitallakin on lippu coniin :3 Raukan ei tarvii jäädä pelkästään ulos pällistelemään ;_; 

Mutta Desucon cossini ovat siis: 

                                                                 
Perjantai: Ciel Phantomhive/Kuroshitsuji
                                                                                       
Lauantai-ilta: Alois Trancy/Kuroshitsuji
                                                                             
Sunnuntai: Ryuichi Asami/You're my lovoprize in viewfinder
Eli siinä ovat Desun cossini! Asamista teen hiukn eri version mitä tuossa kuvassa siten että kravaatin väri on erillainen <3 Jotkut osaakin varmaan arvata, että minkä värinen xD Ehehehe, varsinkin ne, ketkä tuntee mut todella hyvin. uvu 


Desuconissa laitan jopa ensimmäistä kertaa tavaraa myyntiin desun kirppispöydälle. eli mangaa,animea ja pari pehmoa. :3 Toivon, etät saan jotain edes myyttyä. Köyhä kun olen ;_; Ja nuo myyntiin menevät tavarat vievät tilaa. uvu Pakko se on jostakia luopua! ;_; 

Myös pidämme Reitan ja pienen kaveriporukan kanssa Desupiknikkiä sunnutaina! <3 Toivottavasti olisi desusää koko viikonlopun! <3 ;_; Sitä toivon tässä eniten. uvu Ehehehe, varasin jopa desun jokaiselle päivälle photoshoot ajan. Pakko ikuistaa ainaa desucon photoshooteilla :3 Tämä on myös mulle ensimmäinen kerta mulle että pääsen lauantaina coniin vasta illalla koska mulla on päivällä aamuvuoro töissä. ;_; Onneksi ei ole iltavuoro. Joten Alois on paikalla vasta desussa lauantaina alkuillasta. <3 uvu 

Mutta eipä tässä tämän enempää tällä kertaa, laitan tähän loppuun hiukan photoshoot kuvia uudesta Ciel asustani jossa olen desun perjantaina! Joten tulkaa ihmeessä juttelemaan ja halaamaan desussa, en pure. Ainoa ehtoni on se, että en siedä halihyökkäyksiä eli kysytään lupa halaamiseen, eikö niin? :3 Se on kohteliasta kaikkia kohtaan. <3 

                                                                        

                                                                                     


                                                                         


                                                                                                                                                                                                                                                        


                                                              

Seuraavan vlogin teen Desuconissa + lisäksi kuvan desu videon johon tarvitsen vapaaehtoisia osallistujia! Luultavasti perjantaina kuvaan videon, joten.. jos näette Cielin joka kulkee kamera kädessä niin se olen minä! 

Seuraavan postauksen teen conin jälkeen! Nähdään Desuconissa! <3