maanantai 27. huhtikuuta 2015

Kuulumisia

Heippa mussut<3 

En ole vähään aikaan ehtinyt postauksia kirjoittamaan blogiin sillä yksinkertaisesti mulla ei ole ollut yhtään aikaa kun olen ollut töissä ja töiden jälkeen en jaksa edes ajatella mitään muuta kuin rentoutumista~ unu ;_; Joten pahoittelen syvästi, kun olen ollut niin epäaktiivinen blogin ja videoiden teon suhteen. 

Lupaan, että tällä viikolla kuvaan uuden vlog videon! <3  Ja ens kuussa kuvaan mun muwun kanssa yhteisen videon kun menen hänen luokseen Utajärvelle muutamaksi päiväksi. <3 uvu :3 Kokeilin tuossa eilen kun oli niin tylsää, niin uutta meikkiä Takano Masamune cossiini. uvu Ja onnistui ihan hyvin, vaikka parantamisen varaa on rutkasti. c: 

                                                 
Tässä on tulos Takano meikkiin.


Takano on vetänyt jotain kamaa..? xD
Huomenna pääsen viimein noutamaan H&M:ltä tilaamani legginsit ärrältä <3 Ihanaa! Odottelinkin niitä jo aika kauan ;_; uvu Sain toissa päivänä myös eBaystä tilaamani peruukin Asami cossiin joka on tosin muokkausta vailla. Onneksi muwuni lupasi muokata sen, sillä itse en uskalla lähtee peruukkeja leikkelemään. ;_; Aika noloo, tiiän. Odottelen vielä uutta Ciel cossiani, jonka tilasin myös eBaystä. Laitan sen ehkä kesädesuun! <3 uvu 

Tänään pitäis jaksaa värjätä hiukset, sillä pinkki väri on taas hiukan kulahtanut. Onneksi mulla on värii ja hoitoainetta vielä riittävästi että voin tänään värjätä <3 :33 Ikävöin todella paljon mun vaaleen sinisiä hiuksia, jotka mulla oli yhdessä vaiheessa ;;w;; uvu 

                                                                                   
Näytän tässä edes hiukan söpöltä. :3
Mutta näin lyhyesti ja ytimekkäästi mulle kuuluu sinänsä aikaa hyvää, odotan innolla ens kuun 15 päivää jolloin pääsen matkustamaan mun muwun luokse pohjoseen! ;_; <3 Ja hän tulee 6.5 mun luokse viikonlopuksi tänne etelään. <3 Ihanaa nähdä häntä pitkästä aikaa. Olen ollut muutenkin hiukan alakuloinen ihan sen takia kun en ole saanut hellyyttä ja rakkautta mun muwulta ;_; <3 Ja jotenkin tuntuu siltä, että mulla saattaisi olla lievä masennus tai ainakin mun olotila kertoo sen jollakin tapaa. ;_; Mutta pidän aika matalaa profiilia pahasta olosta, onneksi mun muwulle pystyn puhuu kaikesta jos jokin painaa mun mieltä. Hän kun on aina ollut mun tukena perheeni ja sukulaisteni lisäksi. Toki myös moni muukin ystävä osaa tukea ja auttaa tarpeen mukaan. Arvostan sitä todella, ja olen kiitollinen siitä että juuri he tukevat minua vaikeina hetkinä!! <3 Kiitos teille! ;_, <3 


Kerrankin mulla on nyt enemmän työvuorojakin kuin normaalisti. Eli olen siis osa-aika työssä mutta nyt on ollut paljon sairastumisia työpaikalla niin itse olen sit hyvin paljon tuuraamassa joka on vaan hyvä asia. Töissä saan muutenkin ajatukseni pois kokonaan huonoista asioista jotka saavat mun mielentilaan aika huonono kuntoon. 

Ostin tuossa jokunen aika sitten todella söpön lolita peruukin hyvältä ystävältäni. :3 Se on aivan ihana ja rakastuin siihen heti, vaikka pitkistä peruukeista en ole oikein perusta, sillä saan ne todella äkkiä takkuun. xDD 

                                                                         
Kawaii desu? ^//u//^ Hih.
Yhdistin tuohon peruukkiin mun ihanat siniset piilarit ja ne tosi aivan täydellisesti tämän peruukin kanssa,. <3 Hommaan tähän peruukkin jossakin vaiheessa söpön lolitamekon niin voin sit joku päivä söpöillä ja shootata mun Chii alpakan kanssa! <3 uvu :33 


Ja kohta on vappu! <3 Ihanaa, yksi mun lempipyhistä. :33 Tarkoitus ois nyt perjantaina mennä käymään jokelassa. Syömän tortilloja, ah. Nom nom. <3 Mutta eipä mulla tässä nyt tämän enempään tähän postaukseen. Joten näkyilään ensi kerralla! <3 :3 Laitan tähän loppuun hiukan shoottikuvia joita olen viime aikoina ottanut. :3 <3

                                                                                        
Olen niin rakastunut tähän lumisade muokkauseen. <3


Pink fluffy <3 xD


Random Ciel x3

Herp derp. uvu ^u^
                                                                    Bocchan_Ciel

maanantai 30. maaliskuuta 2015

Heippa taas muwwut<3 

Päätin nyt tänään kirjoittaa uuden postauksen, sillä nykyään se on jäänyt aika vähäiseksi koska minulta alkaa loppumaan aiheet että mistä voisin kirjoittaa. ;_; uvu Oh well, ainakin näyttää siltä että talvi on tullut takaisin vaikka viime aikoina on ollut niin aurinkoiset ja keväiset ilmat. Nytkin täällä sataa lunta ja on kauhee loskakeli, yh ;_; Enkä minä sit tajunnut laittaa kumppareita kun menin kaupassa ja kirjastossa käymään! uvu Päätin etten tarvii, mutta sit kastelinkin sukat sen takia koska ei ollut kumppareita ja vesi meni kengistä läpi ;__; Yhyää. 

Höö, tänään lisään pinkkiä väriä hiuksiin sillä ne ovat jo aika kulahtaneet pinkistä vaaleanpunaisiksi. >:33 uvu Onneksi toi väri mitä nykyään käytän niin on todella riittoisaa vaikka onkin vaan pieni pullo, mutta siitä on vaan puolet väriä käytetty viime kerralla. <3 Äääh, harmittaa edelleen kun jouduin perumaan menoni Tampere kupliiseen ;_; En päässyt myöskään cosplaykilpailuun johon minun piti  osallistua ;;A;; uvu Ongelmana oli raha, eli mulla ei ollut rahaa tarpeeksi matkoihin ja lauantaina mulla oli vieläpä työvuoro. ;;;v;;;

Viime vuonnakin en päässyt kisaamaan koska pukuni ei ollut valmis, mutta ensi vuonna menen varmasti sillä haluan saada kokemusta kisaamisesta :33 Nyt tulevassa Traconissa ois tarkoitus mennä Annican kanssa esityskilpailuun. <3 Tulee olemaan varmasti aika jännä kokemus minulle. c: Pitäisi Reiji ja Asami cossikin saada hommattua ennen conia, mutta onneksi tässä on syyskuuhun aikaan. <3 Tilasin muutenkin eilen torahampaat Reiji cossiin! <3 uvu Ja uusia venytyksiä crazy factorylta. <3 Odotan ihan innoissani että saan nämä tuotteet kotiin. uvu <3 

                                                              
Rakastan mun hiuksia <3 ;_; Voisin itkeä!
Viime perjantaina kun olin shoppailemassa siskoni kanssa niin tämä osti minulle tigerista aivan ihanat aurinkolasit syntymäpäivä lahjaksi <3 ;_; Vaikka mulla on kahdet lasit ennestään mutta niiden linssit ovat jo niin naarmuntuneet että piti saada uudet <3 


                                                                           
Ihanat, eikö vain? <3 uvu
Tein myös tubeen uuden videon, cosplayhaasteen! Johon minut oli haastettu. Aika jännä juttu kun en ole mitään haastevideoita tehnyt muuta kuin chubby bunny haasteen Reitan kanssa <3 Hajottaa vielkin se video. xDD Seuraavaksi voisin tehdä vlogin tai sitten 10 faktaa minusta - videon. :33 Maybe. uvu 


Videossa minulla on juuri värjätyt hiukset, eli tuon väriset ne oli ennen kuin väri alkoi kulahtamaan ;_; En taida kovin usein hiuksia pestä jos pinkki kulahtaa noin nopeasti. ;_; uvu 

Aaaaaaaa, oon ihan rakastanut Tokyo ghoul sarjaan! <3 ;_; MIks mulle käy aina näin..? So sad.. ;_; uvu Mut kun Kaneki-samaa ;;u;; <3 Päätin, että cossaan ens vuonna Kanekia, joudun maksaa kyl itseni kipeäksi jo pelkästä piilarista mutta cosplay ilman tuskaa on teeskentelyä. :'D JA jokainen harrastus maksaa aina jonkin verran. :33 Ja eBaystä kun saan halvalla peruukin ja naamion Kanekiin. <3 uvu 

Mutta rakkaat hönöt, kertokaas mulle että mistä aiheista voisin kirjoittaa postauksia <3 :33 Olisi todella suuri apu, sillä mulla ei nyt lanttu leikkaa ollenkaan! ;__; 

Seuraavaa postausta odotellessa! <3                                                                            

tiistai 24. maaliskuuta 2015

Heippa taas te ihanaiset <3 

Enpä ole nyt aikoihin postannut tänne mitään sillä mulla on ollut vähän kaikenlaista tässä viime aikoina. Pari muuttujaakin oli matkaasa, mutta nyt minulla on aikaa kirjoittaa näin vapaa päivänä! <3 :3 

Oh god, ylihuomenna mulla on synttärit! ;;A;; Eieieiei, miks pitää vanhentua niin nopeasti..? Painun jo muutenkin kasaan tai jotenkin musta tuntuu että mä vaan lyhenen koko ajan ;;u;; uvu Hih, sain vihdoikin ostettua tänään suoravärin kampaamosta, ei ollut edes kallis ja tämä väri on todella riittoisaa vaikka onkin pienessä pullossa. Mulla on viel pullossa vielä puolet väriä jäljellä ja loput on nyt tällä hetkellä päässä :3 <3 Ah, shokkipinkkii! <3 Eipä tarvii nyt tilata enään cybershopista kun tykästyin tähän kampaamon väriin ja kun tämä ei myöskään tapa hiuksia <3 Mulla kun on luonnostaan niin ohuet hiukset ;_; uvu 

Yhyyyh... multa jää tänä vuonna kokonaan kuplii välistä ;_; Harmittaa eniten se kun en pääsekään kisaamaan, jouduin viime vuonnakin perumaan cosplaykilpailun siksi kun asu ei ollutkaan vielä valmis. ;_; Nyt mul olis ollut asu valmiina, mutkun oon viikonloppuna töissä ja nyt mulla ei oo ylimääräistä rahaa jotta voisin matkustaa Tampereelle.. ;_; Oh well, Desuun, Hypeconiin ja Traconiin olen ainakin menossa <3 uvu 

                                                             
Yh, ihan kulahtanut väri hiuksissa..
                                                                               
Testasin eilein tylsistyneenä meikkiä Misaki Takahashi cossiini :3

Tuota samaa ruskeaa peruukkia tulen myös käyttämään Hiroki Kamijou ja Kaname Kuran cosseissani vaikka peruukki on hiukan vaalea Kaname cossiin mutta eipä haittaa mua. En viitsi aina erikseen tilata uutta peruukkia kun niitä on muutenkin jo kertynyt aika tavalla kaappiin. :33 

                                                                              
Meikkikokeiluja Kanameen uvu :3
Pitäisi ennen Desua hommata häivekorut, vaikka lävistysten kanssa cossaaminen ei tunnu pahalta. Tietysti nehän saa muokattua aina pois kuvista, mutta mulla kun ei oo mitään hienoja kuvanmuokkaus ohjelmia koneella tai kännykässä. ;_; Phiuh, tuli tuossa viime kuussa myös shootattua enemmän Shiki Senri cossiani Vampire knightista <3 :33 


Voisi Alois cossiakin shootata jossakin vaiheessa lisää sitten kun san kuvaajan siihen, kun ite en oikein osaa kunnolla kuvia ottaa. Varsinkaan jos on vapisevat kädet. ;_; 

                                                              
Shiki Senri - Vampire Knight

                                                                                   
                                                                         
                        
                                                                                 
                                                                            
                                                                    
                                                                               
                                                                                

 Siinä ne kuvat sitten olivatkin <3    Tein tänään myös uuden videoon youtubeen, ens kerralla sitten on vuorossa vlog. :3 Olen ollut hyvin ahkera tänään!! :D Hyvä vaan kun en ole pitkään aikaan kirjoittanut blogiin mitään tai saati tehnyt uutta videota. On ollut nääs motivaatio vähän hakusessa. ;_; uvu Joten anteeksi jos en ole ollut aktiivinen, nykyään en vietä kovin paljoo aikaa sosiaalisessa mediassa sillä mulla on muutakin elämää sen ulkopuolella. :33 

Mutta eipä tässä sen enempää, että mä meen nyt huuhtomaan tämän värin pois hiuksista. <3 Ensi kertaa taas, ja mä laitan tähän viel linkin uuteen videooni. <3 Jos tykkäsit siitä niin tilaa ihmeessä mun youtube kanava ja peukuta videota!! <3 :33 

                                                                          

Heido!  <3                           

maanantai 16. helmikuuta 2015

Heippuli mussut <3 :33

Elikkäs frostbite tuli ja meni, mulla on jalat viel ihan älyttömän kipeet + muljautin oikean jalan nilkkani viikonlopun aikana. Ilman tukisidettä, kävely ei tule kysymykseenkään. ;;;A;;; Conissa oli ihan kivaa, vaikka missää ohjelmissa/luennoissa en käynyt, taaskaan.. cosplaykilpailutkin jäi multa kokonaan väliin sillä saavuin lauantaina coniin vasta puol kasi. (Siskon häät olivat iltapäivällä.) 

Koko viikonlopun siis yövyin kotona, eli lahti-hyvinkää-lahti rataa tuli rampattua mutta se ei ollut mikään ongelma koska tuli paljon halvemmaksi se kuin hotelli. :33 unu Kesädesussa sama ramppaus sitten tiedossa, eipä tarvii aina kauheita kantamuksia kantaa mukana ja voi hyvin lähtee cossi päällä kotoa kun muutenkin matkaa kokonaisuudessa on noin 1,5 h. <3 ^3^/ 

Perjantaina ja lauantai iltana cossasin siis demoni Cieliä ja sain jopa hyvän ystäväni minulle Sebastianiksi. <3 ;;;;A;;;; Kiitos todella paljon sinulle Leo <3 ;;u;;  Arvostan suuresti että jopa jaksoit kattoa munlaista valittajaa joka vähän väliä valitti jalkakipujaan : DDDD 

Bongasin conista sitten upeen Aloisin joka sit liittyi minun ja ystävien seuraan koko conin ajaksi ja kivaa oli myös shootata hänen kanssaan ja käydä kuvauspalvelussa :33 

Leo & Minä

Alois yritti ahdistella Cieliä, mutta onneksi Sebastian suojeli ;;u;;

"Bocchan, kenkänne ei ole hyvin jalassa." -Sebastian

"Yes, my lord" -Sebastian

Just hell of butler

Pidän eniten tästä kuvasta <3 so beautiful ;;u;;/


"I want your soul Ciel Phantomhive" -Alois
 Hyviä kuvia saimme otettua perjantaina ja lauantaina. <3 Koko viikonloppu meni mulla Kuroshitsuji cosseissa, en myönnä että olen suuri fani sarjaan xDD Sunnuntaina olin sitten Alois Trancy ja Elina oli iki ihana Clootoni <3 ;;u;; Pidin aamupäivällä Kuroshitsuji miittiä + meillä oli photoshootti. :3 Toivottavasti kuvat tulevat pian desugalleriaan ;;u;;/ uvu Täytyy kyllä sanoa, että en kovin usein Alois kenkiä jalkoihini laita, nimittäin niillä käveleminen oli erittäin tuskallista ja hankalaa. ;;__;; Portaissa kävely varsinkin oli aika haastavaa.. uvu ;;u;; Toisaalta varmaan Tampere Kupliissa olen sunnuntaina Alois, eli sielläkin on tiedossa kuroshitsuji täytteinen viikonloppu koska lauantaina olen menossa kilpailemaan demoni Ciel puvullani. :33 Heh <3 

Ole!

Claudeni on erittäin matcho <3 ;u;

We are so fabolous <3

Alois: "Bitch, please.." Claude: "Yes, your higness"

"Please, don't leave me alone Claude.."
                                                                    
Oh god <3


Fabolous xD


Vielä sunnuntain kuvauspalvelun kuvia odotellessa, toivottavasti ne onnistui edes jotekuten. :DD Kuvasin myös uuden vlogin ystäväni Elly ecstasyn kanssa! <3 Kiitos sinulle siskoni, oli mahtavaa vaikka sormet jäätyi ja muutenkin oli niin kylmä. xDD Varsinaista videota en itse conissa kuvannut, kuviakin otin yllättävän vähän kun en aina jaksanut kaivaa kännykkää esiin ja oli niin vähän sellasia hahmoja mitä tykkäisin enemmän kuvata ;;__;; uvu 


Tilatkaa ihmeessä kanavani jos videoni mielyttävät teitä, seuratkaa myös instgramissa ja twitterissä <3 :33 

Youtube: https://www.youtube.com/channel/UCSmQha5KWY1SieYhw0NsKdg
Instagram: http://instagram.com/boccha_ciel/

Twitter: https://twitter.com/BocchanCiel91
Facebook: https://www.facebook.com/pages/Bocchan_Ciel-Cosplay/1431668460407038?ref=hl

facebookissa, cosplaysivultani löytyy myös kuvia cosseistani sun muuta mukavaa namiskuukkelia. Käykää tsekkaamassa mikäli kiinnostaa. <3 :33 

Tällä kertaa en ostanut conista juuri mitään, kun suurin osa rahoista meni matkoihin ja syömiseen. xD Mutta sain ainakin ostettua muwulle tuliaisen ja itselleni Kagome Higurasho cossin ja Kuroshitsuji avaimenperän <3 <3 :33 Ne riitti mulle oikein hyvin. ^u^/ uvu 

Tämä taisi olla minun osalta viimeinen frosti sillä olen ollut aika pettynyt siihen coniin tuon ohjelman takia mikä ei oo yhtään parantunut. :/ Olen käynyt conissa vain sen takia kun matkat tulee halvemmaksi kuin esim. yukiconiin jos menisi. ;_; Ja myös sekin että frostbite oli ensimmäinen conini jossa kävin vuonna 2012 kun aloitin cosplayn. uvu 

Ensi vuonna Bocchan_Cielin tapaatte yukiconin merkeissä, päätin sitä lähtee nyt kokeilemaan vaikka se paikka onkin hyvin pieni ja matkat tulee vähän kalliimmaksi mutta ainakin saan yöpymispaikan espoosta kaverini luota. :3 <3 

Tähän loppuun laitan ottamiani kuvia muista cossaajista conissa, kiitos kuitenkin teille kaikille seuralaisilleni ja conin järjestäjille <3 Oli tosi kivaa! :33 



















Minut bongaa seuraavan kerran Kupliissa ja näillä näkymin tosiaan Kuroshitsuji cosseissa. <3 Lauantaina demoni Ciel koska cosplaykilpailu ja sunnuntaina kärsin taas tappobootseissa eli tästä voi jo jotin päätellä että Alois Trancyna sipsuttelen jälleen : DDDDDDDDD 

Liity toki myös blogini lukijaksi mikäli postaukseni ovat mukavaa luettavaa! <3 :33 

maanantai 2. helmikuuta 2015

Heippa! <3 

Apuaa, tänään sain tehtyä ensimmäisen vlog videon! xD Oon aika ylpeä ja samalla myös hiukan järkyttynyt kun en olisi uskonut että todella tein sen. ;;__;; Ääneni kun ei ole mistään parhaammasta päästä x33 Videosta tuli jopa 10 minuutin mittainen, en voisi kuvitella että lyhyessä ajassa kuvassa sen pituisen videon! Laatu on nyt mitä on, sillä kamerani on hukassa enkä muista että mihin olen laittanut sen ;;__;; Tosiaan, kesädesusta asti ollut hukassa ja kuvasin nyt tuon videon kännykällä. uvu  Kesti kyllä älyttömän kauan videon lataaminen kun muokkasin sitä hiukan elokuvatyökalu - ohjelmalla niin siinä lataamisessa kesti melkein kolme tuntii. ;;A;; Ei ihme, kun 10 minuutin video oli kyseessä. unu 

Varmaan aion jatkaa noiden vlogien tekoa ja teen EHKÄ 10 faktaa minusta - videon. :33 Siis ehkä. Riippuu, että kuinka moni haluaa että teen sen. uvu Tuossa ekassa vlog videossa häpeen kyllä omaa ääntäni. ;;u;; Vaikka aika moni on kehunut ääntäni kivasksi, söpöksi yms. unu Aattelin sit tosiaan tehdä nyt tälläisen erillaisen videon, sillä en aina viitsis tehdä ns. cossikuvista videoita ;;3;; Menee kohta maku niistä kokonaan ;___; Kommentoikaa ja ehdotelkaa rohkeasti minulle että mitä videoita voisin tehdä tubeen. :33 Linkkaan myös aina videoiden linkit facebookkiin. <3 uvu 



Videossa tuli ilmi että mikä asia on tällä hetkellä minulle hyvin hyvin stressaavaa ja paniikkia aiheuttavaa. Näin lyhyesti ja ytimekkäästi sanottuna: Tuleva con, eli desucon frostbite. ;;A;; Eniten ressaa se että saanko tosiaan Jesse cossiani siihen kuntoon että kehtaan sen päälleni laittaa frostin perjantaina ja lauantaina. uvu Hueee ;__; Mutta on mulla kyllä varasuunnitelma että jos toi Jesse cossi ei valmistu ajallaan. ;33 

                                                                       


 Ai, että kun ikävöin näitä mun pastillin pinkkejä hiuksia ;__; <3 <3 Nykyään minulla on tummemman pinkit hiukset kuten tuossa videossa näkyy. Sainpahan ainakin blondattua ja värjättyä ruman juurikasvuni pois ;__; On se ihana tunne kun hiukset kasvaa niin nopeesti. Etenkin minulla, tyyliin yhden millin verran per päivä tai 2 milliä. uvu Uaaah, en voi edellenkään käsittää että miten sain tehtyä tuon vlogin. : DD Osittain se myös huvittaa, en meinnannu keksiä mitään aihetta mistä olisin voinut videolla puhua joten kerroin sellasia asioita joita tulee tässä lähiaikoina tapahtumaan. x33 unu On se parempi kuin ei mitään. xDD 

Instagramissa mulla meni rikki yli 200 seuraajaa! <3 <3 ;;u;;/ Kiitos teille kaikille ihanat ja rakkaat seurattuni <3 Tää on iso asia mulle ja merkitsee todella paljon! Kiitos, oikeasti! <3 ;;u;;/ Voisin itkeä pelkästä onnesta että niin monta seuraajaa pitää kuvistani instagramissa ja ylipäätänsä instatilistäni. ;;;u;;; uvu 

Voi eih, mulla on niin kova lävistykuume ettei mitään rajaa ;__; Kuten videossa mainitsin niin aion varasti ottaa tämän vuoden puolella vielä vasempaan kulmaan lävistyksen rengaskorulla varustettuna <3 <3 ;;u;; Rakastan älyttömästi näitä mun snakebite lävistyksiä ja enkä kadu niiden ottamista ollenkaan <3 Päinvastoin ;;u;;/ uvu Pitäisi korvalehtiäkin venyttää isommiksi. Tällä hetkellä mulla vasemmassa korvassa 4 mm spiraali ja oikeassa 5mm piikki. ~ Eli uusia venytyksiä ostan hyvin pian 6mm ylöspäin. : )) 

Ja kuten mainitsin, niin pyrin kuvaamaan seuraavan videoni frostissa, eli hieman frostin meininkiä sitten luvassa! <3 Mikäli siellä on paljon meininkiä. Viime vuonna kyllä petyin coniin ja pahasti. ;;_;; Ensi vuonna en ole varma että menenkö enään frostiin sillä suunnitelmissa olisin sen sijaa kokeilla Yukiconia espoossa kun kerta saadaan Reitan kanssa kaverin luota yöpymispaikkakin <3 <3 x33 Mutta saadaanko silloin liput? Sen näkee silloin kun lipunmyynti yukiconiin aukeaa. c:: Ah, pitäisi ostaa helloconiinkin lippu. :33 + laittaa lolita mekko tilaukseen <3 

Tämä postaus ei ollut nyt sen ihmeellisempi mitä muutkaan postaukset. Mutta seuraavaa postausta odotellessa! <3 Adios! <3